Tappiolle valahtanut Boeing karsii 7 000 työpaikkaa

Tammikuussa se työllisti vielä 160 000 ihmistä, mutta ilmoitti tänään vähentävänsä vielä 7 000 lisää, minkä jälkeen väkeä jää noin 130 000. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Lentokonevalmistaja Boeing jatkaa henkilöstövähennyksiään sopeutuakseen koronan runteleman ilmailualan kriisiin. Yhtiön heinä-syyskuun tappio oli 449 miljoonaa dollaria (380 miljoonaa euroa), kun se vuotta aiemmin ylsi 1,2 miljardin dollarin (1 miljardin euron) voittoon.

Kyseessä oli neljäs perättäinen tappiollinen neljännes. Liikevaihto laski lähes 30 prosenttia reiluun 14 miljardiin dollariin.

Boeing on tänä vuonna vähentänyt väkeä kovalla kädellä. Tammikuussa se työllisti vielä 160 000 ihmistä, mutta ilmoitti keskiviikkona vähentävänsä vielä 7 000 lisää, minkä jälkeen väkeä jää noin 130 000.

Lentoliikenteen kutistuminen koronapandemian aikana on saanut monet lentoyhtiöt perumaan ja lykkäämään uusien koneiden toimituksia. Lisäksi yhtiön lentokieltoon määrätty 737 Max -malli odottaa vielä pääsyä takaisin liikenteeseen.

Koneelle sattui viime ja toissa vuonna tuhoisat onnettomuudet, joissa kuoli yhteensä 346 ihmistä. Boeing on parantanut koneen turvallisuutta, mutta testaus ja viranomaishyväksyntä eivät ole vielä valmistuneet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut