Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

YIT:n tulos painui – tulosta rasitti Toimitilat-liiketoiminta, mutta asuntomyynti piristi

Rakennusyhtiö YIT:n liikevaihto laski heinä–syyskuussa 687 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajankohdan 808 miljoonasta eurosta. Lasku oli yhteensä 15 prosenttia.

Oikaistu liikevoitto oli 16 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 26 miljoonaa euroa. Oikaisuerät olivat yhteensä 32 miljoonaa euroa, sisältäen muun muassa 12 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen päätökseen Norjan infraliiketoiminnan alasajosta ja 13 miljoonan euron alaskirjauksen liittyen myytäviin tontteihin Venäjällä.

YIT varoitti aiemmin tässä kuussa, että Toimitilat-segmentin tulos jää tappiolliseksi kolmannella vuosineljänneksellä etenkin Tripla-projektin 18 miljoonan euron kateheikennyksen takia.

Yhtiön väliaikainen toimitusjohtaja Antti Inkilä kuvailee kolmatta vuosineljännestä kaksijakoiseksi.

– Toimitilat-segmentin vuosi on ollut vaikea kolmen haastavan projektin loppuselvitysten vuoksi, mutta näkymät segmentille ovat positiiviset. Haastavat projektit ovat valmistuneet, segmentin tilauskanta on hyvällä tasolla ja tulevat projektit terveellä pohjalla, Inkilä sanoo.

Inkilän mukaan kolmannen vuosineljänneksen tulokset erityisesti asumisen segmenteissä olivat sen sijaan erinomaisia.

– Baltian maissa ja Keski-Euroopassa kehitys kevään koronaviruspandemian aiheuttamien vaikeuksien jälkeen oli myönteistä, ja asuntomyynti ylitti viime vuoden vastaavan ajanjakson tason, Inkilä sanoo.

Lisäksi Venäjällä kappalemääräinen asuntomyynti oli Inkilän mukaan puolestaan koko historian toiseksi korkein.

Inkilä sanoo tiedotteessa, että Toimitilat-segmentin tappiolle kääntynyt tulos ja konsernin oikaistu liikevoitto olivat pettymyksiä.

Inkilän mukaan näkymät tämän vuoden lopulle ovat selkeytyneet vahvan asuntomyynnin, hyvän varaustilanteen ja työmaiden suunnitellun etenemisen ansiosta.

Konserni odottaa, että sen oikaistu liikevoitto on tänä vuonna 90–110 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja jätti yhtiön viime viikolla

Viime viikolla YIT ilmoitti, että sen toimitusjohtaja vaihtuu. Vuodesta 2013 yhtiön johdossa ollut Kari Kauniskangas jätti yhtiön välittömästi.

Hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan haun.

YIT:n hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoi tiedotteessa, että yhtiöllä on ollut viime aikoina merkittäviä kannattavuushaasteita Toimitilat-segmentissä.

– Strategian toimeenpano, operatiivisen tehokkuuden varmistaminen sekä asiakaslähtöisen ja osallistavan kulttuurin vahvistaminen tulevat olemaan uuden toimitusjohtajan tärkeimmät prioriteetit voimakkaasti muuttuvassa markkinassa, hän toteaa.