Trump jatkoi äänestäjien hämmentämistä ja salamakampanjointia – presidentti lupaili nopeita toimia, jos tulos ei selviä heti vaali-iltana

Presidentti Donald Trumpin liittolaiset uskovat, että presidentti julistautuu voittajaksi, jos hän näyttää vaali-illan aikana saavansa taaksensa muun muassa Ohion, Floridan ja Pohjois-Carolinan. AFP / LEHTIKUVA

Hannu Aaltonen, Lassi Lapintie, Sanna Raita-aho / STT

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump jatkoi vaalien aattona totuttuun tapaansa äänestäjien hämmentämistä vihjailemalla, että hän saattaa julistautua presidentinvaalien voittajaksi jo ennen kuin kaikki äänet on laskettu.

Lisäksi Trump lupaili kannattajilleen, että maan johtavalle tartuntatautiasiantuntijalle Anthony Faucille tulee lähtö kilometritehtaalle, jos Trump valitaan presidentiksi uudelleen.

Varhain maanantaina Floridassa pidetyssä vaalitilaisuudessa Trumpin kannattajat vaativat yhteisessä huutokuorossa Faucin erottamista.

– Älkää kertoko kenellekään, mutta aion odottaa hieman, kunnes vaalit ovat ohi. Kiitos kumminkin vinkistä, Trump sanoi New York Timesin mukaan.

Trump ahkeroi vaalikentillä urakalla niin sunnuntaina kuin maanantainakin. Presidentillä oli sunnuntaina viisi vaalitilaisuutta, ja maanantaina luvassa oli toinen viiden salamatilaisuuden päivä.

Trumpin liittolaiset uskovat, että presidentti julistautuu voittajaksi, jos hän näyttää vaali-illan aikana saavan taaksensa Ohion, Floridan, Pohjois-Carolinan, Texasin, Iowan, Arizonan ja Georgian osavaltiot, kertoi verkkolehti Axios . Muun muassa näissä osavaltioissa presidenttikisa on tiukka.

– Minusta on kauhea juttu, ettemme voi tietää vaalitulosta vaali-iltana. Me etenemme jo samana iltana, heti kun vaalit ovat ohi, me etenemme asianajajien kanssa, Trump kommentoi toimittajille.

Trumpin kampanjaväen uskotaan myös voivan väittää vaalipäivän jälkeen laskettuja postiääniä vilpillisiksi ja kieltäytyvän tunnustamasta vaalitulosta.

Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden on toistuvasti vakuuttanut, ettei hän salli Trumpin varastaa vaaleja.

Bidenin kampanjaa häiritty useissa osavaltioissa

Liittovaltion poliisi FBI tutkii myös väitteitä, joiden mukaan Trumpin kannattajat olisivat häiriköineet Bidenin vaalibussia viime viikolla Texasissa, kertoi uutiskanava CNN.

Bidenin kampanjan mukaan Trumpin tukilippuja kantaneet moottoripyöräilijät olisivat yrittäneet hidastaa Bidenin kampanjabussin kulkua ja jopa pakottaa sen pois tieltä.

Trump tviittasi videon tapauksesta saatesanoilla "Rakastan Texasia". Trumpin mukaan moottoripyöräilijät yrittivät vain "suojella bussia".

New York Timesin mukaan Trumpin kannattajat olisivat häirinneet Bidenin kampanjaa myös New Jerseyssä, Virginiassa ja Georgiassa. Georgiassa kaksi vaalitilaisuutta peruttiin, koska ennakkotietojen mukaan paikalle olisi ollut tulossa runsaasti ääriliikkeiden kannattajia.

Yhdysvalloissa äänestetään presidentinvaaleissa tiistaina. Äänestystuloksia odotetaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa, mutta koronapandemian mukanaan tuoman historiallisen runsaan postiäänestämisen vuoksi ääntenlasku voi viivästyä jopa päiväkausia.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut