Suomalaisilta jyrkkä tuomio: Trump heikentänyt Yhdysvaltain asemaa ja arvostusta

Tutkimuksen mukaan suomalaisista 81 prosenttia pitää Trumpin vaikutusta kielteisenä. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista arvioi, että presidentti Donald Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutus Yhdysvaltain asemaan ja arvostukseen on kielteinen, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja asennetutkimuksesta.

Suomalaisista 81 prosenttia pitää Trumpin vaikutusta kielteisenä. Vain viisi prosenttia pitää Trumpin toimia myönteisinä. Ainoastaan Yhdysvaltojen talouden kohdalla vähäistä suurempi osa eli 28 prosenttia suomalaisista kokee Trumpin ja hänen hallintonsa vaikuttaneen myönteisesti.

– Talouden menestyksellä on perinteisesti ollut vaikutusta Yhdysvaltain presidentinvaalin tulokseen, mutta tilanne on tällä kertaa koronapandemian ja Trumpin presidenttikauden jäljiltä kaikkea muuta kuin perinteinen, sanoo Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Suomalaisten näkemykset Trumpista eivät kuitenkaan ole muuttuneet juurikaan siitä, kun hän aloitti presidenttinä. Tuolloinkin näkemykset olivat selvästi kielteisiä.

Ulkopolitiikka hämmentävää

Trumpin ulkopolitiikkaa suomalaiset pitävät tutkimuksen mukaan hämmentävänä. Trumpin hallintokaudella Yhdysvallat ei ole aloittanut yhtään sotaa, mutta hänen retoriikkansa on ollut sitäkin sotaisampaa.

Vapaakauppaan Trumpin vaikutus on ollut suomalaisten mielestä vieläkin kielteisempää kuin rauhaan ja konflikteihin, sillä Trumpin kausi muistetaan lukuisista tullimaksuista.

Arvo- ja asennetutkimuksen tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut