Perustuslakivaliokunta jatkaa asiantuntijakuulemisia Haavisto-asiassa

Perustuslakivaliokunta selvittää, rikkoiko Haavisto velvollisuuksiaan ministerinä tai menettelikö hän muutoin lainvastaisesti, kun hän halusi siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen uusiin tehtäviin. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa asiantuntijakuulemisia ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikosepäilyjä koskevassa tapauksessa. Valiokunta kertoi asiasta tiedotteessaan.

Valiokunta päätti keskiviikkona jatkaa asiantuntijakuulemisia saadakseen lisäselvityksiä asiassa. Valiokunta kutsuu kuultavaksi eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen sekä eräitä valiokunnan jo aiemmin kuulemia valtiosääntöoikeuden ja hallinto-oikeuden asiantuntijoita. Asiantuntijakuulemiset on tarkoitus saada päätökseen marraskuun aikana.

Koronapandemiaan liittyvät karanteenit ja varotoimet ovat viivästyttäneet Haavisto-tapauksen käsittelyä valiokunnassa sen jälkeen, kun kansanedustaja Tom Packalénilla (ps.) todettiin koronatartunta.

Perustuslakivaliokunta selvittää, rikkoiko Haavisto velvollisuuksiaan ministerinä tai menettelikö hän muutoin lainvastaisesti, kun hän halusi siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen uusiin tehtäviin. Haaviston ja Tuomisen välillä oli erimielisyyttä siitä, miten al-Holin leirillä olleita autettaisiin takaisin Suomeen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi tiistaina STT:lle, että valiokunta pyrkii saamaan kannanottonsa Haaviston virkarikosepäilyistä valmiiksi marraskuun aikana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut