JSN verottajan verotietopäätöksestä: Avoimuus on yhteiskunnan kehityksen ydinehto

Verottaja luovuttaa vuosittain medialle listauksia journalistisia verokoneita varten. Se on kuitenkin alkanut poistaa tietoja näiltä listoilta, jos sellaista on pyydetty. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on ottanut kantaa Verohallinnon päätöksiin poistaa suurituloisten verotietoja medioille annetuilta listoilta.

JSN:n mukaan viranomaisten on syytä antaa sananvapaudelle ja siihen kuuluvalle tietojen julkisuudelle demokraattisen yhteiskunnan edellyttämä painoarvo. Neuvoston näkemyksen mukaan Verohallinto ei nyt toimi näin. Avoimuus on JSN:n mielestä yhteiskunnan kehityksen ydinehto.

Verottaja luovuttaa vuosittain medialle listauksia journalistisia verokoneita varten. Se on kuitenkin alkanut poistaa tietoja näiltä listoilta, jos sellaista on pyydetty. Tänä vuonna verottaja on salannut listoilta noin 4 400 ihmisen verotiedot.

Verottaja on perustellut poistoon suostumista toissa vuonna voimaan astuneella EU:n tietosuoja-asetuksella.

– Myös EU:n tietosuojauudistusta valmistellut komissaari Vera Jourova totesi tammikuussa 2020 eurooppalaisten medianeuvostojen seminaarissa, ettei uudistuksen tarkoituksena ollut heikentää journalistisiin tarkoituksiin käytettävän tiedon julkisuutta, neuvosto huomauttaa kannanotossaan.

Verotietolistojen julkaiseminen on neuvoston mielestä perusteltua vallankäytön valvonnan ja arvioinnin sekä yhteiskunnallisen keskustelun kannalta.

– Verottajan massamuotoiset salauspäätökset tekevät verokoneista sattumanvaraisempia ja epätarkempia, mikä vähentää niiden journalistista käytettävyyttä, neuvosto katsoo.

Kenen tahansa verotietojen julkaisua erikseen tai verokoneen osana ei kuitenkaan voi JSN:n mukaan pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena, vaan julkaisemiselle täytyy olla kestävä perustelu.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut