Trump jatkaa Twitterin kiistanalaiseksi merkkaaman sisällön tviittaamista – Kreml: Putin odottaa virallisia tuloksia ennen onnitteluja

Kamala Harris ja Joe Biden lauantaina Wilmingtonissa. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

Vaikka Yhdysvalloissa Joe Biden on jo saamassa presidentinvaalivoittoon tarvittavan määrän valitsijoita taakseen, muutamista osavaltioista odotetaan vielä arvioita siitä, kuka saa osavaltion taakseen.

Georgia ja Arizona ovat kuitenkin olleet koko vaaliviikon tapetilla ja erot ehdokkaiden välillä ovat olleet pieniä. Esimerkiksi Georgiassa Biden johtaa Donald Trumpia päälle 10 000 äänellä.

Vaikka Bidenille on satanut onnitteluja ympäri maailman, Trump ei ole tunnustanut tappiotaan. Sen sijaan hän on tviitannut vilppiväitteitä, joille ei ole löytynyt riippumattomia todisteita. Twitter on merkannut useita istuvan presidentin tviittejä kiistanalaisiksi.

Trumpin kampanja on myös aloittanut oikeustoimia useissa osavaltioissa. Jo ennen vaaleja Trump myös kyseenalaisti useaan otteeseen postiäänestyksen luotettavuuden. Laajoja ongelmia postiäänestyksestä ei ole kuitenkaan raportoitu.

Hill lehti kertoo, että Philadelphiassa republikaanijohtoisen ääntenlaskennasta vastaavan viraston työntekijät ovat saaneet tappouhkauksia. Philadelphia sijaitsee Pennsylvaniassa, joka on merkittävä vaa'ankieliosavaltio.

Yhdysvaltalaismedioissa onkin kerrottu, että useampi demokraatti kuin republikaani äänesti postitse. Vaalipäivänä Trump johti esimerkiksi Pennsylvaniassa, mutta postiäänten laskennan myötä tilanne muuttui.

Postitse äänestettiin tavanomaista enemmän muun muassa koronaviruksen leviämisen takia. Yhdysvalloissa on todettu lähes 10 miljoonaa koronavirustartuntaa, minkä on maailmanlaajuisesti eniten.

Trumpin entinen johtava talousneuvonantaja onnitteli Bidenia

Trumpin entinen johtava talousneuvonantaja Gary Cohn onnitteli Twitterissä Bidenia ja tulee varapresidenttiä Kamala Harrisia vaalivoitosta.

Cohn kirjoittaa, että niin Trumpin kuin Bidenin kampanjoille tulisi osoittaa suosiota aplodein, sillä ennenkuulumaton määrä kansalaisia osallistui demokraattiseen prosessiin. Vaaleissa on hänen mukaansa annettu yli 145 miljoonaa ääntä.

CNN: n mukaan Cohn jätti tehtävänsä Valkoisessa talossa maaliskuussa 2018.

Myös entisen presidentin, republikaanien George W. Bushin hallinnon ulkoministeri Condoleezza Rice on onnitellut kaksikkoa Twitterissä . Rice kirjoittaa toisessa tviitissään , että nyt on aika tulla yhteen yhteisen hyvän vuoksi ja on aika kunnioittaa toisia.

Venäjän vaalipäällikkö heijastelee Trumpin kampanjan sanomaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin odottaa virallisia tuloksia ennen kuin onnittelee Yhdysvaltain presidentinvaalin voittajaa, ilmoitti Kreml tänään.

– Meidän mielestämme on hyvän käytöksen mukaista odottaa virallisia tuloksia. Haluan muistuttaa, että presidentti Putin on toistuvasti sanonut kunnioittavansa Yhdysvaltain kansan valintaa, sanoi Venäjän presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskov toimittajille.

Monet maailman valtionpäämiehet ovat jo onnitelleet Joe Bidenia sen jälkeen, kun tämä otti presidentinvaalien ääntenlaskussa ylipääsemättömän johdon Donald Trumpista.

Yhdysvaltain presidentinvaalien postiäänestys on viitoittanut tietä massiiviselle vaalivilpille, sanoi Venäjän vaalipäällikkö Ella Pamfilova uutistoimisto Tassin mukaan.

Pamfilovan lausunto heijastelee presidentti Donald Trumpin kampanjan retoriikkaa.

Trump on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan Joe Bidenille ja yrittänyt herättää epäilyjä vaalitulosta kohtaan, tosin ilman todisteita.

---

Lähteenä myös AFP

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut