Suomalalaiset elokuvat ovat nyt elokuvateatterien hengenpelastajia

Ihmisiä Kino Reginan elokuvasalissa Helsingissä 11. kesäkuuta 2020. Näytökseen myytiin vain rajoitettu määrä pääsylippuja, jotta katsojien välillä säilyy turvaväli. TEEMU SALONEN / LEHTIKUVA

Kalle Kinnunen / STT

Viime viikonloppuna Suomen kymmenestä katsotuimmasta elokuvasta viisi oli kotimaisia. Tavallisesti tällainen tilanne olisi uutisen tai juhlan aihe. Pandemiakuukausina siitä on tullut normi.

Koska Hollywoodista ei tule uusia isoja elokuvia, tarjolla on kotimaisia ensi-iltoja, jonkin verran keskisuuria amerikkalaistuotantoja sekä eurooppalaista ja aasialaista elokuvaa.

– Kotimaisten osuus kokonaiskatsojamäärästä on nyt aivan poikkeuksellinen, sanoo Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen.

– Yksittäisistä elokuvista esimerkiksi Toven menestys on ollut erityisen hienoa ja yllättävääkin, koska se on kuitenkin ruotsinkielinen.

Elokuvateatterien avauduttua kevään koronasulun jälkeen Suomen katsotuimmat elokuvat ovat olleet kauden ainoa suuri Hollywood-tuotanto Tenet sekä neljä kotimaista: sarjansa kahdeksas osa Risto Räppääjä ja väärä Vincent, kehuttu elämäkertadraama Tove, Miika Nousiaisen romaanin filmatisointi Metsäjätti sekä dokumentti Lost Boys.

Elokuvissa käymisen on arvioitu olevan turvallista. Uusien salien tehokkaan pystysuuntaisen ilmastoinnin pitäisi vähentää tartuntariskiä merkittävästi.

– Elokuvateattereista ei ole tullut ilmi tartuntaketjuja, Saarinen korostaa.

Katsojamäärä noin puolet normaalista

Risto Räppääjän menestyksestä voi arvioida ison yleisön elokuvan vetovoiman eroa normaaliin. Uutuus on kerännyt hieman yli 130 000 katsojaa ja jatkaa Suomen toiseksi katsotuimpana leffana.

Edellinen Räppääjä sai viime vuoden keväällä runsaat 288 000 katsojaa ja sitä edellinen vajaat 346 000 vuonna 2016. Uusi Räppääjä jatkaa vielä teattereissa ja vetää yleisöä tasaisesti, mutta vastaavassa ajassa sarjan edellinen osa oli saanut noin 200 000 katsojaa.

– Risto Räppääjän luvuista voi päätellä, että osa lapsiperheistäkin on ollut varovaisia ja jäänyt kotiin, Saarinen pohtii.

Poikkeustilanne ei siis tarkoita, että kotimaisetkaan elokuvat varsinaisesti hyötyisivät tilanteesta. Lokakuun elokuvateatterikävijöistä 71,6 prosenttia valitsi kotimaisen elokuvan. Elokuvissa käytiin yhteensä 491 000 kertaa.

Viime vuoden lokakuussa kävijöitä oli 926 000, joista alle 20 prosenttia kävi katsomassa kotimaista. Elokuvateattereille kotimaiset elokuvat ovat joka tapauksessa nyt aarre.

– Kotimaiset elokuvat kannattelevat nyt Suomen elokuvateattereita, summaa Aurora Studiosin Antti Toiviainen.

Bondin siirtyminen myllersi levitysaikatauluja

Suomalaiset tuottajat ja levittäjät eivät ole juurikaan peruneet tai siirtäneet ensi-iltoja, vaikka ison yleisön elokuvien katsojamäärät vaikuttaisivat olevan pienempiä kuin normaaliaikana. Jotkut elokuvat, kuten kohudokumentti Reindeerspottingin jatko-osa Lost Boys, ovat tavoittaneet jopa yleisömääriä, jotka tuskin olisivat olleet merkittävästi suurempia muulloinkaan.

Levitysaikatauluja Suomessa on myös mullistanut Bond-elokuva No Time to Dien siirtyminen marraskuulta ensi vuoden huhtikuulle. Yleensä 007:n kanssa ei ole kannattanut juuri kenenkään yrittää kilpailla.

Muun muassa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa suuret teatteriketjut ovat sulkeneet oviaan No Time to Dien siirtymisuutisen tultua julki, koska tuoretta Hollywood-ohjelmistoa ei ole. Seuraava maailmanlaajuisen ensi-illan saava Hollywood-elokuva on tämänhetkisen tiedon mukaan Wonder Woman 1984, jonka pitäisi saapua teattereihin joulusesonkina.

Koska Yhdysvaltojen koronatilanne ei ole lupaava, alalla ei ole suurta luottoa ensi-illan toteutumiseen tuolloinkaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut