Pääministeri Marin kehottaa koronamalttiin rokoteuutisista huolimatta – "talvi ei tule olemaan helppo"

Koronatilanteen vuoksi määräajaksi säädettyjä etuusmuutoksia tulee jatkaa myös ensi vuoden alussa, sanoo pääministeri Sanna Marin. AFP / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) peräänkuuluttaa suomalaisilta malttia noudattaa terveysviranomaisten ohjeita ja suosituksia koronarokotteeseen liittyvistä lupaavista uutisista huolimatta.

Lääkejätti Pfizer ja saksalainen Biontech kertoivat aiemmin tällä viikolla, että niiden yhdessä kehittelemä koronarokote on testauksissa estänyt 90-prosenttisesti koronaviruksen aiheuttaman taudin. Rokote suojaa taudin oireilta, muttei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

– Näiden hyvien uutisten keskelläkin on kuitenkin syytä pitää mielessä, että vaikka toimiva ja turvallinen rokote saataisiin markkinoille pian, voi väestön kattavan rokottamisen ja rokotesuojan saamisessa kestää vielä kauan, Marin muistutti SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään puheessa.

Marin sanoi, että viruksen leviämisen saaminen nopeasti hallintaan on välttämätöntä niin terveyden kuin taloudenkin näkökulmasta.

– Aikaisempien rajoitustoimien koettelemissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa ei ole varaa pitkälle ensi vuoteen kestävään taloudelliseen taantumaan ja sen mukanaan tuomiin konkursseihin ja kasvavaan työttömyyteen.

Marin oli varoittanut maltin merkityksestä jo aiemmin tällä viikolla Politico-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan . Lauantain puheessaan hän toisti myös kirjoituksessaan esittämänsä toiveen EU-maiden yhteisestä koronastrategiasta. Sen lähtökohta on Marinin mukaan riittävä testauskapasiteetti kaikissa jäsenvaltioissa.

Määräaikaisille koronatoimille jatkoa

Marin sanoi, että koronatilanteen vuoksi määräajaksi säädettyjä etuusmuutoksia tulee jatkaa myös ensi vuoden alussa.

Hallitus on korottanut työttömyysturvan suojaosaa, poistanut omavastuupäivät ja lyhentänyt työssäoloehtoa. Lisäksi lomautettujen ja työttömäksi jääneiden oikeutta opiskella on helpotettu, samoin yrittäjien pääsyä sosiaaliturvan piiriin.

– Talvi koronatilanteen keskellä ei tule olemaan helppo, mutta teemme joka päivä töitä sen eteen, että pian koittaisi valoisampi aika, Marin sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut