Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Suomessakin sadat ovat menettäneet merkittäviä rahasummia kansainvälisessä bitcoin-huijausvyyhdissä – houkutteluun käytetään valeuutisia julkisuuden henkilöistä

Maailmanlaajuinen huijausverkosto on toiminut ainakin 40 maassa.

Sadat suomalaiset ovat menettäneet merkittäviä rahasummia, jopa kymmeniätuhansia euroja, laajan kansainvälisen bitcoin-sijoitushuijausverkoston uhreina, kertoo Helsingin Sanomat. Lehti on selvittänyt asiaa kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa.

Verkostoon liittyviä huijauksia on Helsingin Sanomien artikkelin mukaan tehty ainakin 40 maassa: erityisesti Euroopassa, mutta myös muun muassa Kanadassa ja Etelä-Amerikan valtioissa. Maailmanlaajuisesti uhrien arvioidaan menettäneen vuosittain useita miljardeja euroja.

Lehden mukaan huijauksissa on kaikkialla käytetty verkossa julkaistuja valeuutisia, joissa kussakin maassa tunnetut ihmiset kertovat sijoittaneensa kryptovaluutta bitcoiniin ja tienanneensa nopeasti suuria rahasummia.

Suomessa huijausten julkkisvaleuutisissa ovat olleet esillä muiden muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jääkiekkoilija Teemu Selänne, kansanedustaja, liikemies Hjallis Harkimo ja näyttelijä Jasper Pääkkönen. Valeuutisia on naamioitu pääosin Ylen ja Iltalehden uutisiksi, Helsingin Sanomat kertoo.

Lehden mukaan valeuutissivustoilta lukijoita johdetaan verkossa sivustoille, jotka kertovat kauppaavansa bitcoin-sijoituksia ja joihin voi jättää yhteystietonsa.

Artikkelissa kerrotaan, että julkkisvaleuutisen jäljet johtavat yhdysvaltalaiseen vuonna 2015 perustettuun Ads Inc -yhtiöön, jonka pääkonttori on sijainnut San Diegossa Kaliforniassa.

Helsingin Sanomien mukaan yhtiön perustaja Asher Burke menehtyi helikopterionnettomuudessa vuonna 2019, mutta tätä ennen hänen luomaansa bitcoin-huijausverkostoon ehti liittyä myös eurooppalaisia hämäräyhtiöitä.

Ads Inc -yhtiö on nyt selvitystilassa, mutta osa Burken liikekumppaneista ja työntekijöistä näyttää jatkavan toimintaa toisen yhtiön alla, Helsingin Sanomat kertoo.