Äärioikeistoon liittyvä rikosepäily ei näytä kohdistuneen merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleviin

Keskusrikospoliisi on vahvistanut tutkivansa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua, joka liittyy äärioikeistoon. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu / STT

Äärioikeistoon liittyvässä rikosepäilyssä on kohdistettu pakkokeinoja vajaaseen kymmeneen henkilöön, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Springare keskusrikospoliisista STT:lle. Hänen mukaansa ketään ei ole tällä hetkellä vangittuna.

Akuuttia vaaraa ei hänen mukaansa ole.

– Poliisin näkökulmasta ei ole konkreettista uhkaa, joten näkisin, että uhka on silloin ainakin hyvin hyvin matala. Tietenkin meillä on koko ajan tutkinta käynnissä, joten jos jotain viitteitä tulisi, totta kai me puutumme välittömästi, hän sanoo.

Keskusrikospoliisi (KRP) on vahvistanut tutkivansa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua, joka liittyy äärioikeistoon.

Springaren mukaan valmistelu ei näytä kohdistuneen merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleviin.

Hän ei kuitenkaan voi tutkinnallisista syistä ottaa kantaa, ketkä ovat olleet epäillyn törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun kohteena.

– Tässä puhutaan toisesta ihmisryhmittymästä. Siihen on tavallaan kohdistettu uhkaa ja keskustelua siitä. Mutta keitä he ovat, siihen en tässä vaiheessa ota kantaa, hän sanoi jo aiemmin STT:lle.

Heidän lukumääränsä ei myöskään ole KRP:llä tiedossa.

Ryhmän laajuus ei tiedossa

Kaiken kaikkiaan kyse on KRP:n mukaan isommasta kokonaisuudesta, jossa on mukana myös paljon pienempiä rikoksia, muun muassa ampuma-aserikoksia. Kokonaisuus tuli esiin toisen rikoksen esitutkinnan yhteydessä. KRP:n mukaan epäiltyjen osalta on esitutkinnassa selvinnyt äärioikeistolaista ajattelua.

Springaren mukaan vielä ei tiedetä tarkkaan, ketkä kaikki rikoksen valmistelun takana ovat.

– Emme tarkkaan tiedä, minkälaisesta ryhmästä on kyse ja kuinka laajamittainen ja missä päin Suomea kaikki nämä henkilöt ovat, Springare sanoo.

Enemmistö epäillyistä, joiden toimia on tähän mennessä tutkittu, asuu Springaren mukaan Uudellamaalla. Springaren mukaan valmistelun takana eivät näyttäisi olevan julkisuudessa tunnetut äärioikeistolaiset.

MTV:n uutiset kertoi perjantaina illalla tutkinnassa olevasta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Epäillyn vakavan rikoksen kohteina olisivat olleet MTV:n tietojen mukaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Myöhemmin KRP:stä kuitenkin sanottiin STT:lle, että Ohisalo ja Toiviainen eivät ole asianomistajan asemassa tai muussakaan asemassa tutkittavassa rikoskokonaisuudessa. KRP:n kanssa yhdessä työskentelevä Syyttäjälaitos puolestaan tviittasi, ettei myöskään syyttäjä-tutkinnanjohtajalla ole tutkinnassa rikosepäilyä, joka kohdistuisi Toiviaiseen tai Ohisaloon.

Liittyykö vyyhteen ylikonstaapeli?

Helsingin Sanomien tietojen mukaan myös Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli on kuulunut samaan ampuma-aseista kiinnostuneeseen porukkaan epäiltyjen kanssa. Selvittelyssä on ilmeisesti ollut myös se, onko poliisi vuotanut eteenpäin poliisin salassa pidettäviä tietoja.

Helsingin poliisin viestintäjohtaja Juha Hakola vahvistaa STT:lle vain sen, että poliisilaitoksesta on ollut lokakuusta lähtien virasta pidätettynä yksi ylikonstaapeli. Helsingin poliisilla ei ole kuitenkaan mitään tietoa, liittyykö hän jollain tavalla tähän vyyhteen.

KRP työskentelee yhdessä syyttäjä-tutkinnanjohtaja Heikki Steniuksen kanssa. Poliisirikosasioissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä. STT ei ole tavoittanut Steniusta kommentoimaan ylikonstaapelin mahdollista osuutta kokonaisuuteen.

Springaren mukaan törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen osalta tiedetään varmasti lisää jo tämän vuoden puolella, mutta kokonaisuuden selvittely menee ensi vuoden puolelle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut