Yhdysvalloissa puolueet pääsivät sopuun 900 miljardin dollarin elvytyspaketista

Sopu tarvitsee vielä sekä alahuoneen että senaatin hyväksynnän. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva, Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa puolueet ovat vihdoin päässeet sopuun laajasta elvytyspaketista, jonka on määrä kohentaa maan koronaviruspandemian runtelemaa taloutta. Sovittu paketti on kooltaan lähes 900 miljardia dollaria.

Paketti on hiertänyt republikaanien ja demokraattien välillä kuukausia, kertoo uutiskanava CNN . Sopu tarvitsee vielä sekä alahuoneen että senaatin hyväksynnän.

CNN:n mukaan sopimukseen lukeutuu esimerkiksi tukea pienyrityksille ja työttömille. Myös koronavirusrokotteiden jakeluun on luvassa tehostusta.

Tukipakettisovusta kertoi senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell, jonka mukaan koronatilanteen parissa kamppailevat yhdysvaltalaiset ovat odottaneet jo liian pitkään apua, jota paketilla pyritään tarjoamaan.

Alahuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi ja senaatin demokraattinen vähemmistöjohtaja Chuck Schumer vahvistivat osaltaan, että republikaanikollegoiden ja maan hallinnon kanssa on päästy sopuun.

Demokraattien mukaan sopimuksen myötä saadaan kipeästi kaivattua rahoitusta, jolla pyritään pelastamaan yhdysvaltalaisten henkiä ja elinkeinoja koronavirustilanteen kiristyessä entisestään.

Apua tarjolla, mutta vähemmän kuin keväällä

Paketti tarjoaa kansalaisille muun muassa viikkotasolla 300 dollarin edestä lisää työttömyyskorvauksia sekä 600 dollarin suuruisia tukimaksuja.

Yhdysvaltalaisen talouslehti Financial Timesin mukaan keväällä hyväksytty Cares Act -tukipaketti tarjosi yhdysvaltalaisille jopa 1 200 dollarin suuruisia tukisummia. Keväiseen pakettiin nähden maksujen suuruudet ovat siis vain puolet aiemmasta.

Lehden mukaan osavaltiot vastaavat lähtökohtaisesti työttömyyskorvauksista, mutta paketilla liittovaltio pönkittää korvaussummia. Lisäapua työttömyyskorvauksiin saadaan lehden mukaan maaliskuun puolivälille saakka.

Kokoakin paketilla on huomattavasti vähemmän, sillä maaliskuussa hyväksytty paketti oli yhteensä 2,2 biljoonan suuruinen.

Pelosin ja Schumerin julkaiseman tiedotteen mukaan sopimuksessa on myös 25 miljardin edestä asumistukia, joilla pyritään välttämään häädöt. Lisäksi tarjolla on lähes 100 miljardin edestä rahoitusta, jolla on tarkoitus auttaa kouluja ja lastenhoitopaikkoja avautumaan uudelleen.

Hallinnon sulku estetään hätärahoituksella

Kongressi työsti sopimusta paikallista aikaa sunnuntaina keskiyöllä häämöttänyttä takarajaa vasten. Päättäjien oli pakko saada sopu paketista, jotta liittovaltion hallinnon sululta voitaisiin välttyä. Financial Timesin mukaan syynä tähän oli koronatukipaketin sitominen liittovaltion rahoitukseen.

Maan väistyvän presidentin Donald Trumpin kaudella on jo nähty vuosien 2018–2019 vaihteessa maan historian pisin liittovaltion sulku. Yhdysvaltojen liittovaltion hallinto oli tuolloin suljettuna 35 päivää.

Sunnuntaina päättäjien täytyi lisäksi äänestää hätävararatkaisusta hallinnon rahoittamiseksi seuraavien 24 tunnin ajalle, jotta uhkaava sulku vältettäisiin. Yhdysvaltalaislehti Hill kertoi Suomen aikaa maanantaina aamuyöstä senaatin äänestäneen hätärahoituksen puolesta. Rahoitusratkaisu sai jo aiemmin edustajainhuoneen hyväksynnän.

Myös presidentti Trump hyväksyi hätärahoitusratkaisun hieman ennen puoltayötä eli Suomen aikaa maanantaiaamuna, Hill kertoi.

Kyseessä on Hillin mukaan jo neljäs kerta, kun kongressi on joutunut hakemaan lisärahoitusta hallinnon ylläpitämiseen. Alkuunsa lisärahoitusta vaadittiin lokakuun alusta joulukuun 11. päivään saakka. Tämän jälkeen hätärahalla paikkailtiin pienempien aikavälien tarpeita.

Hillin mukaan kongressin on määrä äänestää maanantaina rahoituspaketeista, joiden yhteenlaskettu summa on noin 2,3 biljoonaa dollaria. Koronavirustukipaketin lisäksi äänestetään 1,4 biljoonan summasta hallinnon rahoittamiseksi.

Schumer: Paketti riittämätön, mutta kriittinen

Demokraattisenaattori Schumer kuvaili pakettia sunnuntaina senaatissa riittämättömäksi, kertoo yhdysvaltalaislehti Washington Post .

Schumer kuitenkin painotti paketin olevan kriittinen toimi, jolla voidaan antaa maan seuraavalle presidentille, demokraattien Joe Bidenille, tarvittava apu, kun tämä valmistautuu oikaisemaan maan kärsinyttä taloutta.

Neuvottelut tukipaketista ovat sakanneet jo kuukausien ajan demokraattien ja republikaanien syytellessä vuorotellen toisiaan neuvotteluiden pitkittymisestä. Syyttely jatkui sunnuntaina vielä sovun saavuttamisen jälkeenkin, kertoo uutistoimisto AFP.

Pandemia on moukaroinut Yhdysvaltoja kovalla kädellä. Maassa on kirjattu määrällisesti eniten koronatartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa. Lisäksi Yhdysvaltain talous on heikentynyt ja työttömien määrät ovat olleet jälleen kasvussa edellisten kahden viikon aikana.

Tilannetta on pahentanut entisestään se, että joulun jälkeen miljoonien yhdysvaltalaisten oli AFP:n mukaan määrä menettää työttömyyskorvauksensa. Myös häätökieltojen ja opintolainojen lyhennysvapaiden on ollut määrä tulla päätökseen joulukuun lopulla.

Maaliskuussa hyväksytyn 2,2 biljoonan dollarin tukipaketin on uskottu auttaneen maata välttymään huomattavasti pahemmalta taloudelliselta vahingolta. Pakettia kuitenkin kritisoitiin siitä, että liian suuri osa tukirahoista meni isoille yhtiöille kansalaisten ja pienten yritysten sijaan.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut