Uuttavuotta juhlitaan lauhassa ja pilvisessä säässä – tammikuuksi Suomeen odotetaan pakkasia pitkin maata

Lumitöitä mökillä Oulun edustalla 30. joulukuuta 2020. EIJA KONTIO / LEHTIKUVA

Paavali Pastila / STT

Vuodenvaihdetta vietetään pilvisessä säässä pitkin Suomea, kertoo Ilmatieteen laitos. Uudenvuodenaaton iltaa kohden maan itä- ja keskiosassa on matalapaine, joka tuo alueille lumisateita. Matalapaine liikkuu pohjoisemmaksi uudenvuodenpäivää kohden.

Maan eteläosissa ja Pohjois-Lapissa vuosi vaihtuu poutaisena. Aaton lämpötila on suuressa osassa maata nollassa tai hieman plussan puolella, Lapissa on pientä pakkasta.

– Samantyyppisiä elementtejä tässä on päivästä toiseen näkyvissä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jesse Heikkilä viittaa viime päivien pilvisyyteen.

Heikkilä kertoo, että torstain lumikertymä on todennäköisesti noin viiden sentin paikkeilla. Uudenvuodenaattona sateita voi tulla aamu- ja iltapäivällä myös etelän tuntumassa, mutta ne painottuvat itään.

– Heikkoa lumisadetta voi olla monin paikoin näkyvissä, ja niihin voi liittyä torstaina myös jäätävää tihkusadetta.

Keskiviikkona sataa laajalti pitkin eteläistä Suomea, mikä heikentää myös ajokeliä. Sade muuttuu vetiseksi, mitä pidemmälle iltaan mennään, mutta esimerkiksi Pohjanmaalla olomuoto voi pysytellä lumisempana.

– Etelä- ja keskiosissa sade voi muuttua huomattavasti vetisemmäksi ihan Kuopion korkeudelle saakka, kun matalapaine liikkuu pohjoisemmaksi, Heikkilä kertoo.

Uudenvuoden lämpötiloissa ei suuria poikkeamia

Uudenvuodenaattoa vietetään plussan puolella suuressa osassa maata, mutta lämpötila ei poikkea merkittävästi viime vuosista.

– Asteen tai kahden sisällä ollaan pitkän ajan keskiarvoissa aina Oulun korkeudelle saakka. Eli ei varsinaisesti poikkeavia lämpötiloja, Heikkilä sanoo.

Uudenvuodenpäivänä sää pakastuu hieman pitkin maata, ja viikonloppuna kylmenee entisestään. Heikkilän mukaan uuden vuoden ensimmäisenä viikkona on päiviä, jolloin koko maa on pakkasen puolella.

Polaaripyörteen heikkeneminen tuo pakkassäätä

Alkuvuosi tuo iloa talven ystäville, sillä pakkaset jatkuvat pitkin tammikuuta. Ilmatieteen laitos povaa koko Suomeen kovempia pakkasia 11. päivänä alkavasta viikosta lähtien.

– Kovin suurista poikkeamista ei ole kyse, mutta sää on muutaman asteen tavanomaista viileämmän puolella. Se on positiivinen merkki talvea odottaville. Siellä on selviä pakkaslukemia päivän korkeimpien lukemien osalta, varmaan ihan etelässäkin, Heikkilä sanoo.

Sään kylmeneminen johtuu Heikkilän mukaan polaaripyörteen heikkenemisestä. Polaaripyörre on voimakkaan tuulen alue, joka muodostuu napa-alueen yläpuolelle. Viime vuonna pyörre oli erittäin vahva, mikä johti leutoon talveen Suomessa.

– Viime vuonna polaaripyörre piti muotonsa hyvin pitkään, eikä siinä ollut varsinaisesti heikkenemistä. Silloin lämmintä ilmaa pääsi virtaamaan lounaan ja lännen puolelta.

– Kun polaaripyörre pysyy kiinteänä eikä hajoilua ole suuntaan tai toiseen, on pitkäaikaisten korkeapaineiden muodostuminenkin aika tiukassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut