Yhdysvaltalaisen äärioikeistoryhmä Proud Boysin johtaja on pidätetty

Proud Boysin jäsenet osoittivat mieltään Washingtonissa joulukuun puolivälissä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltalaisen äärioikeistoryhmä Proud Boysin johtaja on pidätetty maan pääkaupungissa Washingtonissa.

Enrique Tarrio pidätettiin omaisuusvahinkojen vuoksi. Poliisin mukaan Tarrio oli polttanut mustien suosimasta kirkosta viedyn Black Lives Matter -banderollin viime kuussa väkivaltaisten protestien yhteydessä.

Tarriota syytetään lisäksi ampuma-aserikoksesta. Poliisi kertoo, että Tarriolla oli pidätyshetkellä hallussaan laittomaksi luokiteltuja ampuma-aseen osia.

Yhdysvaltalaislehti Washington Postin mukaan Tarriolla oli ollut mukanaan lippaita, joihin mahtuu tavallista enemmän ammuksia.

Lehden mukaan Tarrio saattaisi astua oikeuden eteen jo tiistaina. Viranomaiset ovat kuvailleet lehden mukaan lipun polttamista mahdolliseksi viharikokseksi. Washingtonin poliisin edustajan mukaan syyttäjien vastuulle jää, nostetaanko Tarriota vastaan viharikossyytteitä.

Tarrio kertoi joulukuussa Washington Postille olleensa polttamassa lippua. Hän sanoi myöntävänsä syyllisyytensä, maksavansa kirkolle banderollin hinnan ja antautuvansa viranomaisille, jos asiasta nostettaisiin rikossyyte.

Maanantaina kerrottiin myös oikeustoimesta, jossa toinen mustien suosima kirkko syyttää Tarriota ja muita Proud Boysin jäseniä niin ikään lipun alas repimisestä ja polttamisesta mielenilmausten yhteydessä.

Kirkko kuvaili kanteessaan Proud Boysin toiminnan olevan "uusi ja vaarallinen kappale valkoista ylivaltaa kannattavien mustiin pyhättöihin kohdistaman väkivallan historiassa".

Washingtonissa suunnitteilla mielenilmauksia

Yhdysvaltain väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajat ovat suunnitelleet tiistaille ja keskiviikolle mielenilmauksia. Washington Post kertoo, että protestia ovat olleet suunnittelemassa myös Proud Boysin jäsenet.

Trumpin kannattajien on määrä osoittaa protestien avulla tukensa Trumpin perättömille väitteille siitä, että hän olisi voittanut vaalit maan seuraavan presidentin demokraattien Joe Bidenin sijaan.

Washington Postin mukaan lippujen alas repimiset tapahtuivat joulukuussa vastaavanlaisessa mielenilmauksessa. Poliisi on kertonut, että yhteensä neljä kirkkoa joutui vandalismin kohteeksi, kun Proud Boys ja muut ryhmät marssivat Washingtonin keskustan läpi.

Toistakymmentä ihmistä pidätettiin joulukuisen mielenilmauksen yhteydessä. Kaupungissa tapahtui muun muassa puukotus, jossa haavoittui neljä ihmistä.

Poliisi varoittaa pitävänsä tuliaseita kantavat

Washingtonin poliisi ilmaisi maanantaina olevansa huolissaan mahdollisista väkivaltaisuuksista erityisesti Proud Boysin kaltaisten ryhmien taholta. Lisäksi poliisi varoitti, että tuliaseita kantavat henkilöt pidätettäisiin.

Keskiviikkona maan kongressi laskee presidentinvaalien valitsijaäänet ja vahvistaa Joe Bidenin seuraavaksi presidentiksi.

Tätä ennen Georgian osavaltiossa käydään tänään kahdet senaatin uusintavaalit, joissa ratkeaa, kumpi puolue hallitsee Yhdysvaltain senaattia seuraavat kaksi vuotta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut