Ilta-Sanomat kertoo ohjelmoijasta, joka on päätynyt epätoivon partaalle salasanan unohtamisen takia.
The Guardian -lehden mukaan sanfranciscolaisella Stefan Thomasilla on hallussaan kymmenen vuotta sitten saamansa 7 002 bitcoinia, mutta hän ei pääse niihin käsiksi.
Thomasin virtuaalivaluuttaa sisältävän digitaalisen lompakon arvoksi on laskettu tällä hetkellä noin 241 miljoonaa dollaria eli lähes 198 miljoonaa euroa.
Ongelmana on se, että koodaaja Thomas on unohtanut lompakon salasanan ja hän on jo käyttänyt kahdeksan arvausta.
Thomasilla on käytössään enää kaksi arvausta. Jos ne menevät väärin, hänen kiintolevynsä salaa itsensä ja hävittää koko omaisuuden.
– Makaan vain sängyssä ajatellen sitä. Sitten menen uudestaan tietokoneelle jollakin uudella strategialla, eikä se toimi ja sitten olen taas epätoivoinen, Thomas kuvaili tuntemuksiaan The New York Times -lehdelle.
Thomas ei ole jäänyt ongelmansa kanssa yksin, sillä tietoturva-asiantuntija Alex Stamos on luvannut murtaa salasanan, jos hän saa kymmenen prosenttia Thomasin omaisuudesta.