Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Säästätkö sähköä valoja sammuttamalla tai saunanlämmityksellä, tehokkain keino olisi kuitenkin se epämieluisimpana pidetty – naiset peittoavat miehet joka sektorilla

Energiapalveluyhtiö Väreen tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista on vähentänyt viimeisen vuoden aikana turhaa sähkönkulutusta kotonaan. Suomalaiset säästävät mielellään sähköä valoja sammuttamalla, vaikka vain asteen lasku huonelämpötilaan merkitsisi viiden prosentin säästöjä lämmityskuluissa.

Kun suomalaisilta kysyttiin, miten he mieluiten säästäisivät sähköä kotona, turhien valojen sammuttaminen oli toimista kaikkein mieluisin. Seuraavaksi eniten oltiin valmiita tinkimään sähkösaunan lämmittämisestä.

Kaikkein vaikeinta suomalaisille on sisälämpötilan laskeminen, jota mieluisimpana piti ainoastaan seitsemän prosenttia vastaajista.

– Mikäli jokainen suomalainen kotitalous laskisi huonelämpötilaa asteen verran, pääsisimme lukuun, mikä vastaisi noin 150 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kokonaissähkönkulutusta vuodessa, Väre Oy:n kehitysjohtaja Antti Martikainen selventää.

– Harva varmaan edes huomaa asteen laskua lämpötilassa. Eli käytännössä mistään ei edes tarvitsisi luopua, ja säästö olisi merkittävä sekä ajatellen luontoa että omaa kukkaroa, hän jatkaa.

Viimeisen vuoden aikana 45 prosenttia miehistä ja 52 prosenttia naisista on vähentänyt turhaa sähkönkulutusta. Ruokahävikkiä puolestaan on vähentänyt 71 prosenttia naisista ja 61 prosenttia miehistä.

Yhteensä 37 prosenttia suomalaisista on vähentänyt yksityisautoilua. Luvussa arvioidaan näkyvän osaltaan koronavuoden etätyöskentelyn lisääntyminen.

Vastaajista jopa 83 prosenttia kertoi kiinnittävänsä huomiota kotitalouden sähkönkulutukseen konkreettisilla teoilla.

– Etenkin naiset ovat selvästi kiinnittäneet erityistä huomioita turhan karsimiseen. Tutkimuksessamme ilmeni, että naiset ovat jokaisessa kategoriassa vähentäneet ilmaston kuormitusta lisääviä tekoja prosentuaalisesti miehiä enemmän, Martikainen kertoo.

Tutkimuksen mukaan naiset myös uskovat miehiä useammin, että oman kotitalouden sähkönkulutuksella voi vaikuttaa ilmaston kuormitukseen.

Väreen teettämä tutkimus suomalaisten ilmastoa kuormittavista tottumuksista ja asenteista toteutettiin Norstatin kuluttajapaneelissa marraskuussa 2020. Siihen vastasi 1 015 suomalaista ikähaarukassa 18–69 vuotta.