Yhdysvalloissa presidentti Biden jatkaa koronaan liittyviä matkustusrajoituksia, jotka Trump ehti perua viime viikolla

Presidentti Joe Biden aikoo jatkaa koronavirukseen liittyviä matkustusrajoituksia muun muassa useista Euroopan maista tuleville matkustajille. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo jatkaa koronavirukseen liittyviä matkustusrajoituksia muun muassa useista Euroopan maista tuleville matkustajille, joilla ei ole Yhdysvaltain kansalaisuutta. Asiasta kertovat useat mediat viitaten Valkoisen talon lähteeseen.

Edellinen presidentti Donald Trump määräsi viime viikolla, että rajoituksia poistettaisiin 26. tammikuuta eli huomisesta alkaen. Bidenin tiimi sanoi jo tuolloin, että uusi hallinto ei poista rajoituksia.

Suomen ulkoministeriön mukaan maahantulokielto on koskenut myös Suomesta matkustavia, jotka eivät asu Yhdysvalloissa vakituisesti tai joilla ei ole maan kansalaisuutta. Rajoitukset koskevat Brasiliaa sekä Britanniaa, Irlantia ja useita muita Euroopan maita. Bidenin on tarkoitus laajentaa rajoituksia koskemaan myös Etelä-Afrikkaa uuden helpommin leviävän virusmuunnoksen takia.

Tuolloinen presidentti Trump ilmoitti ensimmäisistä koronaan liittyvistä matkustusrajoituksista lähes vuosi sitten, kun Kiinasta matkustamista rajoitettiin. Maaliskuun puolivälissä matkustuskielto laajennettiin koskemaan Euroopan maita.

"Käynnissä on kansallinen hätätila"

Biden on virkaanastumisensa jälkeen ryhtynyt tiukentamaan Yhdysvaltojen koronatoimia.

Viime viikolla uusi presidentti tiukensi muun muassa Yhdysvaltojen maskisääntöjä ja määräsi karanteenin Yhdysvaltoihin lentäville ihmisille.

– Käynnissä on kansallinen hätätila. On aika, että suhtaudumme siihen niin, Biden sanoi torstaina.

Presidentti on sanonut, että virukseen liittyvien kuolemien määrän uskotaan nousevan puoleen miljoonaan ensi kuussa. Noin 330 miljoonan asukkaan maassa on todettu yhteensä lähes 420 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Tartunnan on tiettävästi saanut yli 25,1 miljoonaa ihmistä.

Niin kuolin- kuin tartuntaluvut ovat Yhdysvalloissa määrällisesti maailman korkeimmat. Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden kirjattu lähes 1 300 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, selviää Worldometer-sivustolta . Suomessa vastaava luku on 116.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut