Kiinan Xi varoitti "uudesta kylmästä sodasta"

Kiinan johtajan mukaan "pienten klikkien rakentaminen" ja toisten valtioiden uhkailu jakaa maailmaa entisestään. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinan johtaja Xi Jinping on varoittanut maailmaa uuden kylmän sodan uhasta. Hän puhui Maailman talousfoorumissa (WEF) maanantaina.

Kiinan johtajan mukaan "pienten klikkien rakentaminen" ja toisten valtioiden uhkailu jakaa maailmaa entisestään. Xi vaatii maailmaa myös yhdistymään koronaviruspandemian vuoksi.

Xi myös vahvisti maansa kunnianhimoisen ilmastolupauksen, jonka mukaan maa saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2060 mennessä. Kiinan päästöt muodostavat neljänneksen maailman kasvihuonekaasuista.

Puheessaan Xi kehotti lisäksi poistamaan kansainväliseen kauppaan, investointeihin ja teknologian vaihtoon liittyvät esteet.

Maailman talousfoorumi järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti pandemian takia. Tapahtumassa katseet kohdistuvat etenkin Aasiaan, kun viruksen runtelema Eurooppa taistelee omien ongelmiensa kanssa ja Yhdysvaltain uudella presidentillä Joe Bidenilla on edessään valtavia haasteita.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut