Yrittäjien työmarkkinatukea jatketaan kesäkuun loppuun asti

Työministeri Tuula Haataisen mukaan tuelle on edelleen selvä tarve. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Yrittäjien oikeutta työmarkkinatukeen jatketaan kesäkuun loppuun asti, kertoo työministeri Tuula Haatainen (sd.) tiedotteessa. Hänen mukaansa työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa lakimuutoksen valmistelun välittömästi.

Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronaviruspandemian takia. Väliaikainen laajennus yrittäjien työttömyysetuuteen on nykyisellään voimassa maaliskuun loppuun saakka.

– Koronaviruspandemia on ajanut monet yrittäjät ahtaalle. Yrittäjien työmarkkinatuki on tuonut kriisin keskellä turvaa varsinkin niille pienyrittäjille, joiden toimeentulo on kriisistä johtuen ollut hyvin epävarmalla pohjalla. Tuelle on edelleen selvä tarve, Haatainen sanoo.

Oikeus yrittäjien työmarkkinatukeen ei ole riippuvainen yritystoiminnan muodosta. Lähtökohtaisesti kaikki yrittäjät ovat siihen oikeutettuja, mikäli tuen saamisen edellytykset täyttyvät.

– Yrittäjien työmarkkinatuesta on haluttu tehdä yksinkertainen, jotta se huomioisi yrittäjien erilaiset tilanteet laajasti, ministeri Haatainen kertoo.

Henkilön ilmoittauduttava TE-toimistoon

Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa jokaista yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti. Tuen saaminen ei kuitenkaan edellytä yritystoiminnan lopettamista.

Työmarkkinatuen maksaminen edellyttää, että henkilö ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistoon ja että TE-toimisto antaa hänen oikeudestaan työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle. Tämän jälkeen yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta.

Kela maksoi viime vuonna yrittäjien työmarkkinatukea yhteensä noin 44 000 yrittäjälle. Tukea maksettiin yhteensä noin 166 miljoonaa euroa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut