Pohjoislappilaisten talvihorros alkaa vihdoin olla ohi. Samaan aikaan, kun kaksi kuukautta kestävä kaamos alkoi väistyä ja aurinko nousta taas horisontin yläpuolelle, taivaan peittivät paksut pilvet. Niistä satoi paljon lunta, Forecan mukaan parikymmentä senttiä muutamassa päivässä.
Se oli odotettu tapahtuma, sillä Inarin ja Utsjoen kunnissa on kärvistelty koko talvi poikkeuksellisen vähäisen lumimäärän kanssa.
Aurinkoa ei ole vieläkään juuri näkynyt, mutta sydäntalvella lumen määrä vaikuttaa arkeen valon määrää enemmän. Pakkasta on ollut, mutta ei niin paljoa, että se estäisi ulkona liikkumisen. Joulun jälkeiset yli 30 asteen pakkaset eivät ole pohjoisessa toistuneet.
Lumentulo tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiset pääsevät hiihtämään. Latuja vedetään sinne, mihin niitä ei ole voitu aiemmin tänä talvena tehdä.
Viikon puolivälissä Saariselän hiihtokeskuksessa Inarin kunnan eteläosassa oli lunta Ilmatieteen laitoksen mukaan 46 senttimetriä. Se on silti noin puolet vähemmän kuin vuosi sitten.
Suomalaiset tulivat Lappiin huonosta lumitilanteesta huolimatta
Saariselällä lunta on ollut paikoin niin niukasti, että laduilla on kerrottu olleen jopa kiviä ja hiekkaa. Latuja vedetään luonnonlumitilanteen mukaan, eikä kaikkia latuja ole saatu auki.
Laskettelurinteistäkin vain harva on ollut alkutalvena auki, mutta viikon puolivälissä avoinna oli viidestätoista rinteestä yhdeksän.
– Tämä on ollut poikkeuksellinen talvi, sanoo Saariselän Keskusvaraamon toimitusjohtaja Antti Kanerva.
Ensin tuli korona, sitten saatiin surkeat lumet. Korona on näistä suurempi riesa, Kanerva sanoo.
Tosin ulkomaalaisten turistien suosimia kelkkasafareita ei olisi voinut välttämättä muutenkaan huonon lumitilanteen takia järjestää. Kelkkailu vaatii melko paljon lunta.
Täysin ennenkuulumaton lumitilanne ei ole. Esimerkiksi syystalvella 2018 Suomen Lappi sai brittituristeilta pilkkanimen Crapland (“paskamaa”), koska lunta ei ollut lainkaan. Nyt pysyvä lumipeite tuli marraskuussa.
Huono lumitilanne ei silti karkottanut matkailijoita Saariselältä. Kanervan mukaan kotimaisia matkailijoita kävi paljon erityisesti marraskuusta uuteenvuoteen ulottuvalla kaudella.
Ylläksellä ja Levillä yli puoli metriä lunta
Etelämpänä Lapissa suurissa hiihtokeskuksissa esimerkiksi Ylläksellä ja Levillä lunta on Forecan mukaan yli puoli metriä.
Ylläkselläkin alkutalvi oli hankala. Lokakuussa tuli lunta, mutta se suli heti marraskuussa. Rinteiden avaamista piti lykätä.
Ylläksen hiihtokeskuksessa Kolarin kunnassa latuja on avoinna 137 kilometrin edestä. Maksimimäärä olisi 330 kilometriä, mutta on tavanomaista, että ladut avataan asteittain, kertoo Visit Ylläksen markkinointikoordinaattori Eetu Leikas.
Hiihtolomakausi näyttää sekä Saariselällä että Ylläksellä hyvältä; kotimaiset matkailijat ovat tehneet paljon varauksia.
Pakkaslumi on poroille eduksi
Lumimäärä vaikuttaa matkailuelinkeinon lisäksi voimakkaasti poronhoitoon. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo, että porojen kannalta tämän talven lumitilanne on ollut hyvä.
Lumi on kauttaaltaan pehmeää, joten porot pääsevät kaivamaan ravintoa maasta. Tähän vaikuttaa se, että pohjoisessa on ollut koko talven ajan vaihtelevassa määrin pakkasta.
Toisaalta poronhoidossa tarvittavien moottorikelkkojen ajaminen on ollut paikoin hankalaa, mutta siihenkin on Ollilan mukaan pystytty.