Maan pohjoisosassa laajalti huono ajokeli, huomenna huonoa ajokelia on luvassa maan keskiosiin

Illan aikana myös maan etelä- ja keskiosassa tulee paikoitellen lumisateita. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Maan pohjoisosassa on voimassa varoitus huonosta ajokelistä Käsivarren aluetta lukuun ottamatta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Maan pohjoisosassa on noin kymmenen astetta pakkasta ja sataa kevyttä pakkaslunta, jota autot pöllyttävät. Näin ollen näkyvyys heikkenee.

Illan aikana myös maan etelä- ja keskiosassa tulee paikoitellen lumisateita. Kevyt pakkaslumi ei kuitenkaan juuri kerrytä lumipeitettä maahan.

Auringonpilkahduksia luvassa paikoin ensi viikolla

Lumisateet liikkuvat maanantain vastaisena yönä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelta kohti maan keskiosaa. Ilmatieteen laitos varoittaakin huonosta ajokelistä maan keskiosassa maanantaina. Lumisateesta huolimatta lumikertymät jäävät vähäisiksi, korkeintaan muutamaan senttiin.

Tiistaina lunta sataa puolestaan etelärannikolla, mistä sateet liikkuvat ohuena nauhana kohti itää. Etelässä lunta voi kertyä muutamia senttejä.

Sää viilenee hieman loppuviikkoa kohti.

– Jos ajattelee pidemmällä aikaskaalalla, voi loppuviikosta etelässäkin olla päivisin semmoista kymmentä pakkasastetta, pikkuisen enemmänkin. Siinä mielessä kylmenee kyllä jonkun verran, kertoo päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

Myös aurinko voi paikoin pilkahdella.

– Tiistaina voi maan keski- ja pohjoisosissa paikoin aurinko pilkahdella. Keskiviikkona näyttää, että Lapissa voisi olla ihan nättejä ja aurinkoisia tai ainakin selkeitä päiviä, Tuovinen kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut