Vuosina 2003-2018 Suomen Isännöintiliiton toimitusjohtajana työskennellyt Tero Heikkilä on saanut potkut Granlund Isännöinti Oy:sta. Heikkilä ehti toimia Granlund Isännöinnin toimitusjohtajana alle vuoden.
Isännöintiala on ryvettynyt kartellikohussa viime viikosta lähtien, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi Isännöintiliittoon ja kuuteen alan yritykseen liittyvistä epäilyistä. KKV:n mukaan Isännöintiliitto ja yritykset sopivat vuosina 2014–2017 hinnoista ja pyrkivät suunnitelmallisesti korottamaan isännöintitoimialan valtakunnallista hintatasoa. KKV esittää Isännöintiliitolle ja epäillyille yrityksille yhteensä 22 miljoonan euron seuraamusmaksuja.
Viime vuoden keväänä muodostettu Granlund Isännöinti Oy ei ole epäiltyjen yritysten joukossa.
– On hyvin harmillista, että koko isännöintiala on tällä hetkellä valtavan kohun keskellä. Toivon, että keskustelu avaa alan toimintatapoja jatkossa läpinäkyvämmiksi, Granlund Isännöinti Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Granlund-konsernin toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo tiedotteessa.
Heikkilän tilalla Granlund Isännöinnin toimitusjohtajana aloittaa Matti Nieminen, joka toimi yhtiössä aiemmin isännöinnin ja tekniikan johtajana.
Asiasta kertoi ensin muun muassa Iltalehti.