Ministeriön arvio: Matkailijoiden kulutus Suomessa romahti lähes seitsemän miljardia euroa viime vuonna

Koronavuoden aikana matkailijat käyttivät Suomessa rahaa 9,3 miljardia euroa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden yhteenlaskettu kulutus Suomessa väheni viime vuonna yli 40 prosenttia toissa vuoteen verrattuna, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö ennakkoarviossaan. Koronavuoden aikana matkailijat käyttivät Suomessa rahaa 9,3 miljardia euroa, mikä on lähes 7 miljardia euroa vähemmän kuin vuonna 2019.

Ministeriön arvion mukaan koronakriisi leikkasi ulkomaisesta matkailijoiden kulutuksesta Suomessa lähes 67 prosenttia eli 3,3 miljardia euroa.

Kotimaanmatkailun kysyntä supistui noin 20 prosenttia eli 1,7 miljardia euroa. Esimerkiksi hotelleissa kysynnän kehitys oli negatiivista maaliskuusta alkaen, kun taas vuokramökkien kysyntä oli jyrkässä kasvussa toukokuusta alkaen.

Vaikka kesäkuukaudet olivatkin kotimaisessa kysynnässä vilkkaudeltaan lähes toissa vuoden tasoa, käänsivät rajoitustoimet kotimaanmatkailun kasvavan kehityksen laskuun syyskuusta alkaen.

Myös suomalaisten ulkomaanmatkailusta syntyvä kulutus Suomessa väheni jyrkästi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi matkanjärjestäjien saamia, Suomeen jääviä tuottoja myydyistä matkoista. Ulkomaanmatkailusta aiheutuva kulutus väheni arvion mukaan 73 prosenttia eli noin 1,7 miljardia euroa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on laatinut arvionsa Tilastokeskuksen, matkailun edistämisjärjestö Visit Finlandin ja matkailualan etujärjestöjen kanssa. Kuluvan vuoden matkailukysyntää koskeva arvio julkaistaan maaliskuun puolivälissä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut