Yhdysvaltalaismedia: Ex-presidentti Trumpia vastikään sättinyt republikaanijohtaja kertoo nyt voivansa tukea tätä presidentinvaaleissa

Yhdysvaltain edellistä presidenttiä Donald Trumpia vastikään sättinyt republikaanijohtaja Mitch McConnell kertoo nyt voivansa tukea Trumpia seuraavissa presidentinvaaleissa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain edellistä presidenttiä Donald Trumpia vastikään sättinyt republikaanijohtaja Mitch McConnell kertoo nyt voivansa tukea Trumpia seuraavissa presidentinvaaleissa.

Senaatin republikaanien johtajalta oli yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan kysytty torstaina uutiskanava Fox Newsin haastattelussa, tukisiko hän Trumpia vuoden 2024 vaaleissa, jos tämä valittaisiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.

McConnell antoi Trumpin virkasyyteoikeudenkäynnin jälkimainingeissa ymmärtää haluavansa puolueen tekevän pesäeroa ex-presidenttiin. Hän oli kertonut pitävänsä Trumpia "käytännössä ja moraalisesti" syypäänä kongressitalon mellakkaan, vaikka äänesti tämän vapauttamisen puolesta.

Trump puolestaan sanoi tämän jälkeen tiedotteessa, ettei puolue voisi olla kunnioitettu tai vahva, jos sen johdossa on McConnellin kaltaisia ihmisiä. Trumpin on määrä puhua puolueen tulevaisuudesta sunnuntaina konservatiivien CPAC-konferenssissa Floridassa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut