CNN: Trumpin entinen henkilääkäri esitti töidensä aikana seksuaalissävytteisiä kommentteja, oli juovuksissa ja käytti unilääkkeitä

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa pian julkaistavassa raportissa maan entisen presidentin Donald Trumpin henkilääkärinä toimineen Ronny Jacksonin kerrotaan Valkoisen talon aikoinaan olleen töiden aikaan juovuksissa, käyttäneen unilääkkeitä sekä esittäneen seksuaalissävytteisiä kommentteja.

Asiasta kertoo uutiskanava CNN , joka on saanut tutkinnan loppuraportin käsiinsä ennen keskiviikkoista julkistusta. Puolustusministeriötä valvovan viranomaisen tutkinta Jacksonin toimista aloitettiin vuonna 2018.

Kahden asiaa tuntevan lähteen mukaan Yhdysvaltain kongressin jäsenille kerrottiin tutkinnan löydöksistä tiistaina.

Jacksonin mukaan raportti on poliittinen. Hän kertoi CNN:lle tiistaina, että vanhat syytökset on herätetty henkiin, koska hän ei suostunut kääntämään selkäänsä Trumpille. Trump tuki näkyvästi Jacksonin vuoden 2020 vaalikampanjaa, jonka myötä hän päätyi edustamaan Texasia kongressiedustajana.

Trump oli myös esittänyt vuonna 2019 Jacksonin ylentämistä kahden tähden amiraaliksi, vaikka viranomaistutkinta oli tuolloin vielä kesken. Lisäksi Trump oli nostanut hänet tuohon mennessä lääketieteelliseksi pääneuvonantajakseen.

Kollegat huolestuivat lääkärin tarjoaman hoidon laadusta

Tutkinnassa selvitettiin syytöksiä, jotka ajoittuvat maan edellisten presidenttien Donald Trumpin ja Barack Obaman presidenttikausille. Jackson toimi Valkoisen talon lääkärinä sekä Trumpin että Obaman kausina.

Jackson on kiistänyt syytökset, mutta syytösten tultua ilmi vuoden 2018 keväällä, Jackson silti vetäytyi veteraaniasioista vastaavan ministerin nimitysprosessista.

Tutkinnan aikana haastateltiin yhteensä 78 silminnäkijää ja käytiin läpi Valkoisen talon asiakirjoja. Tutkijoiden mukaan Jackson ei ollut kohdellut alaisiaan kunnioituksella ja arvokkuudella. Lisäksi häntä syytetään raportissa epäasiallisesta käytöksestä, muun muassa alkoholin ja unilääkkeiden käytön vuoksi.

Jacksonin toimet saivat aikoinaan hänen kollegansa huolestumaan tämän kyvystä tarjota kunnollista hoitoa presidentille ja muille korkeille virkamiehille. Sen lisäksi, että tämän kerrottiin tehneen työtään juovuksissa, Jacksonin kerrottiin aiempien syytösten mukaan myös muun muassa kirjoittaneen potilaille reseptejä tietämättä näiden potilashistoriaa.

Jacksonin kerrotaan hallinneen alaisiaan pelolla

CNN:n mukaan syytökset Jacksonin lyhyestä pinnasta ja vihamielisen työilmapiirin luomisesta ovat johdonmukaisia sekä Obaman että Trumpin presidenttikausien ajalta.

Yhteensä 56 Jacksonin kanssa vuosina 2012–2018 työtä tehnyttä kertoi tutkijoille, että he itse kokivat, näkivät tai kuulivat Jacksonin esimerkiksi väheksyvän alaisiaan tai huutavan näille.

Yhden todistajan mukaan Jackson oli luonut työilmapiirin, jossa pelko ja pelottelu olivat eräänlaisia ominaisleimoja hänelle, hänen määräysvallalleen sekä sille, miten hän kohteli alaisiaan.

Raportissa myös kerrotaan tutkinnan olleen rajoitettu laajuudeltaan sekä hedelmätöntä, kun Valkoisen talon asianajajat Trumpin kaudella vaativat olla paikalla, kun Valkoisen talon terveydenhuoltohenkilökuntaa haastateltiin. Raportissa lakimiesten läsnäolon kerrotaan vaikuttaneen haastattelutilanteeseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut