Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Markkinaoikeus määräsi 3,2 miljoonan seuraamusmaksut styroksikartellista – kartellin paljastanut yhtiö välttyi seuraamuksilta

Markkinaoikeus määrää valtakunnalliseen hintakartelliin syyllistyneille rakennuseristevalmistajille 3,2 miljoonan euron seuraamusmaksut. Päätös noudattelee pääosin Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) esitystä.

Kartellissa oli mukana kolme yhtiötä, joista seuraamusmaksun saavat Jackson Finland ja UK-Muovi . Kartellissa mukana ollut Styroplast ei saa seuraamusmaksua, sillä se otti ensimmäisenä yhteyttä kilpailuvirastoon, kertoi kartellista ja toimitti siitä todisteita.

Kartelli toimi vuosina 2013–14. Siinä sovittiin EPS-eristeiden eli styroksin hinnankorotuksista.

EPS-eristeitä käytetään rakentamisessa lämmöneristeinä, teknisinä eristeinä ja äänenvaimennukseen. Kartellissa sumplittiin eniten käytettyjen tuotteiden eli lattia- ja routaeristeiden hinnankorotusten ajankohtia, määriä ja toteuttamistapaa.

Hintoja nostettiin keväällä, kun työmailla alkoi vilske

Menettelyn vahingollisuutta korostaa markkinaoikeuden mukaan se, että kyse on ollut kolmen suurimman eristevalmistajan samanaikaisista hinnankorotuksista. EPS-eristeiden kysyntä kasvaa keväisin, kun rakennushankkeet alkavat. Hinnankorotukset ajoitettiin osumaan juuri suurimpaan kysyntään, mikä korostaa niiden vahingollisuutta.

Kartelliin osallistunut Jackson Finland sai 2 miljoonan euron seuraamusmaksun ja UK-Muovi 1,8 miljoonaa. Jackson Finland toimi aiemmin nimellä ThermiSol . Styroplast välttyi, koska se otti kilpailuvirastoon yhteyttä loppuvuonna 2015 ja kertoi kartellista.

– Seuraamusmaksusta vapautuminen on mahdollista vain sille kartellin jäsenelle, joka ensimmäisenä paljastaa kartellin viranomaiselle. Siksi kartellissa mukana olevan yrityksen kannattaa toimia ennen muita, jos se haluaa välttää seuraamusmaksut, totesi kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija Pekka Mattila tiedotteessa.

Markkinaoikeuden ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kartelli tarkoittaa sitä, että keskenään kilpailevat yritykset sopivat salassa tuotteiden tai palveluiden hinnoista, hinnankorotuksista tai markkinoiden jakamisesta. Kartellit ovat laittomia, koska niiden keskeinen tavoite on nostaa kartelliin osallistuvien yritysten kannattavuutta. Sanktiona kartelliin osallistumisesta on seuraamusmaksu, jonka markkinatuomioistuin määrää KKV:n esityksestä.