Paavi Franciscus saapui historialliselle vierailulle Bagdadiin

Kukaan aiempi roomalaiskatolisen kirkon päämies ei ole käynyt tässä sotia ja sisäistä väkivaltaa kokeneessa muslimienemmistöisessä maassa. AFP. / LEHTIKUVA

STT–AFP

Paavi Franciscus saapui perjantaina historialliselle vierailulle Irakiin. Kukaan aiempi roomalaiskatolisen kirkon päämies ei ole käynyt tässä sotia ja sisäistä väkivaltaa kokeneessa muslimienemmistöisessä maassa.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa on ollut muun muassa Irakin johdon ja paikallisten pappien tapaamisia. Bagdadin lentokentällä 84-vuotiasta paavia oli vastassa Irakin pääministeri Mustafa al-Kadhemi.

Paavi tapasi perjantaina myös maan presidentin Barham Salehin, joka oli esittänyt Franciscukselle vuonna 2019 virallisen kutsun saapua vierailulle. Katolisen kirkon johtaja piti myös puheen presidentin palatsilla.

Vierailunsa ensimmäisessä julkisessa puheessa paavi peräänkuulutti loppua muun muassa suvaitsemattomuudelle, väkivallalle sekä ääriliikkeiden toiminnalle Irakissa.

Lisäksi hän kehotti määrältään vähäisiä kristittyjä ottamaan maassa merkittävämmän roolin – kansalaisina, joilla on täydet oikeudet, vapaudet ja velvollisuudet.

Viranomaisten taisteltava "korruption vitsausta" vastaan

Irakilaisviranomaisia Franciscus puolestaan kehotti perjantaisessa puheessaan taistelemaan “korruption vitsausta” ja vallan väärinkäyttöä vastaan. Transparency International -järjestön vuosittaisessa korruptioindeksissä Irak listattiin yhdeksi maailman korruptoituneimmista maista.

Nykyinen paavi tunnetaan uskontokuntien välisen dialogin kannattajana, ja hän otti perjantaisessa puheessaan esille kristittyjen lisäksi muita irakilaisvähemmistöjä.

– Niin monien kärsineiden joukosta, ajatukseni kääntyvät jesidien puoleen, hän sanoi ja kuvaili jesidien joutuneen järjettömien ja raakojen hirmutekojen uhriksi.

Jesidit joutuivat kristittyjen ohella hirmutekojen kohteeksi maan pohjoisosissa, kun Isis terrorisoi aluetta vuosina 2014–2016.

Paavi esiintyi perjantaina myös Bagdadissa kirkossa, jossa islamistitaistelijat tappoivat kymmeniä kristittyjä vuonna 2010. Iskussa kuoli myös kaksi pappia ja useita turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Vaikea koronatilanne ja iskujen mahdollisuus aiheuttavat huolta

Vierailun alla julkistamassa videoviestissään Franciscus kertoi saapuvansa Irakiin "rauhan pyhiinvaeltajana" ja haluavansa ojentaa käden myös muille uskontokunnille. Irakissa on nykyisin kristittyjä enää alle prosentti maan 40-miljoonaisesta väestöstä.

Irakin suurin kristitty kirkkokunta on kaldealaiskatolinen kirkko, jota johtava Babylonian patriarkka Louis Seko oli ehdottanut Franciscukselle vierailua Irakiin pian tämän virkaanastumisen jälkeen.

Paavi sukkuloi vierailunsa aikana lentokoneella, helikopterilla ja autolla yli 1 400 kilometrin matkan eri puolilla maata. Yksi vierailun huippukohdista on tapaaminen shiiamuslimien tärkeän johtajan, suurajatollah Ali al-Sistanin kanssa Najafissa.

Franciscus käy myös Irakin pohjoisosassa kurdialueella ja Niniven tasangoilla, missä monet Irakin jäljellä olevista kristityistä asuvat.

Vierailu Irakiin on Franciscuksen ensimmäinen ulkomaanmatka koronapandemian alkamisen jälkeen. Irakissa tautitilanne on paha, ja viranomaiset ovat määränneet laajoja sulkutoimia. Paavi itse on jo saanut koronarokotteen.

– Yritän noudattaa ohjeita ja välttää kättelyä, mutta en halua pysyä liian etäällä, Franciscus kertoi toimittajille lentokoneessa matkalla Irakiin.

Koronan lisäksi vierailuisäntien huolena ovat mahdolliset iskut Franciscusta vastaan, ja vierailun turvatoimet ovatkin mittavat.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut