Yhdysvalloissa syntyi viime kuussa uusia työpaikkoja roimasti yli odotusten

Työpaikkoja syntyi selvästi enemmän kuin mitä ennalta odotettiin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa syntyi helmikuussa 379 000 uutta työpaikkaa, ja työttömyysaste laski prosenttiyksikön kymmeneksellä 6,2 prosenttiin, kertoo maan työministeriö.

Työpaikkoja syntyi selvästi enemmän kuin ennalta odotettiin. Ennusteissa arvio oli, että työpaikkoja olisi saatu noin 210 000 lisää. Työpaikkoja saatiin erityisesti vapaa-ajan sekä matkailu- ja ravintola-aloilla, kun koronarajoituksia on alettu purkaa eri puolilla maata. Muilla sektoreilla elpyminen oli hitaampaa.

Koronakriisin vauriot näkyvät kuitenkin yhä, ja työpaikkoja on edelleen 9,5 miljoonaa vähemmän kuin vuosi sitten. Pahimmillaan työttömyysaste oli viime vuoden huhtikuussa, kun se nousi koronakriisin ja rajoitusten seurauksena 14,7 prosenttiin.

Monet työnsä menettäneet ovat viime vuoden aikana siirtyneet työvoiman ulkopuolelle eivätkä siten näy työttömyysluvuissa.

Yhdysvaltojen kongressi käsittelee parhaillaan presidentti Joe Bidenin esittämää 1,9 biljoonan dollarin koronatukipakettia, johon sisältyy myös lisärahaa työttömyystukiin. Republikaanioppositio vastustaa pakettia ja sanoo sitä ylimitoitetuksi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut