Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

C-kasetin keksijä Lou Ottens kuoli, musiikkiteknologian pioneeri oli mukana kehittämässä myös cd-levyä

Musiikkiteknologian pioneereihin kuulunut c-kasetin keksijä, hollantilainen Lou Ottens, 94, on kuollut, kertoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Ottens kuoli kotikaupungissaan Duizelissa viikonloppuna.

Elektroniikkayhtiö Philipsin tuotekehitysosaston päällikkönä toiminut Ottens työlästyi aikoinaan siihen, miten suuria kaikki musiikin kuunteluun tarvittavat laitteet olivat. Ottensin johdolla kehitetty c-kasetti esiteltiin Berliinin elektroniikkamessuilla vuonna 1963.

Myöhemmin Ottens jatkoi pioneerityötään ja oli myös mukana kehittelemässä cd-levyä.

Eläköityessään Ottens sanoi katuvansa ainoastaan sitä, että japanilainen Sony kehitti maailmanmaineeseen nousseen kannettavan kasettisoittimen, Walkmanin, eikä Philips, jonka palveluksessa Ottens oli koko työuransa ajan.