Tämän verran eri maakunnissa tienattiin – katso tilastosta, onko kotimaakuntasi tulojen kärki- vai häntäpäässä

Maakuntien palkkamediaaneissa on huomattavia eroja, Tilastokeskuksen palkkarakennetilastosta selviää. Päivi Halonen
Niklas Pelkonen

Niklas Pelkonen

Kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli 3 139 euroa kuukaudessa vuonna 2019, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta palkkarakennetilastosta.

Uudellamaalla suurimmat mediaaniansiot, Etelä-Savossa pienimmät

Maakunnista suurimmat mediaaniansiot olivat Uudellamaalla, missä ne olivat 3 441 euroa. Etelä-Savossa mediaaniansiot olivat matalimmat, missä ne olivat yli 600 euroa Uuttamaata pienemmät, 2 829 euroa.

Yleisin kokoaikaisen palkansaajan kuukausiansio oli 2 500-2 999 euron välillä. Muissa kuin Uudenmaan maakunnassa tämän palkkaluokan ja tätä pienemmän luokan (2 000-2 499 euroa) ansiot olivat suhteellisesti yleisempiä, Tilastokeskus kertoo.

Suuremman palkkahajonnan myötä palkkaerot olivat Uudellamaalla muita maakuntia suuremmat, tilastosta selviää. Uudellamaalla eniten ansaitseva kymmenesosa tienasi 6 000 euroa tai enemmän, kun muualla maassa korkeapalkkaisin kymmenesosa tienasi 4 747 euroa tai enemmän.

Ansioiden hajonnan erojen selitetään johtuvan osin siitä, että Uudellamaalla työskennellään enemmän erityisasiantuntija-ammateissa. Uudellamaalla näissä ammateissa toimivien prosenttiosuus oli 30, kun taas muissa maakunnissa vastaava luku oli 20 prosenttia. Erityisasiantuntija-ammateissa tienataan keskimäärin muita ammatteja paremmin.

– Palkkarakennetilaston ulkopuolelle jää yksityisen sektorin yritysten ylin johto. Tämä saattaa lieventää tilaston kuvaamia palkkaeroja todellisiin palkkaeroihin nähden erityisesti Uudellamaalla, Tilastokeskus kertoo.

Palkkarakenne

Kokoaikaisten palkansaajien keskimääräiset kuukausiansiot euroina

Uusimaa 3 441

Pirkanmaa 3 111

Pohjanmaa 3 109

Kymenlaakso 3 068

Etelä-Karjala 3 061

Pohjois-Pohjanmaa 3 051

Keski-Suomi 3 023

Lappi 3 009

Kanta-Häme 3 000

Keski-Pohjanmaa 2 999

Satakunta 2 990

Varsinais-Suomi 2 986

Pohjois-Savo 2 984

Päijät-Häme 2 962

Ahvenanmaa 2 932

Pohjois-Karjala 2 897

Etelä-Pohjanmaa 2 891

Kainuu 2 885

Etelä-Savo 2 829

Lähde: Palkkarakenne 2019, Tilastokeskus

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut