Lähijunaliikenne Etelä-Suomessa on tänään ja huomenna lähes pysähdyksissä veturinkuljettajien lakon vuoksi. Pääosa lähijunista on peruttu.
Rautatiealan Unioni ilmoitti keskiviikkoiltana, että veturinkuljettajat eivät tee töitä torstaina ja perjantaina. Veturinkuljettajat ovat ilmoittaneet palaavansa töihin lauantaina.
VR kehottaa varautumaan liikkumiseen muilla kulkuvälineillä ja pahoittelee matkustajille koituvaa haittaa.
Kaukoliikenteen on määrä kulkea normaalisti. Kaikki lähiliikenteen liput käyvät lakkopäivinä kaukoliikenteen junissa lähiliikennealueella torstaina ja perjantaina.
Veturinkuljettajat ilmoittavat lakon syyksi VR:n sopimusrikkomuksen ja vakiintuneiden työehtojen yksipuolisen muuttamisen. VR voitti kilpailutuksen HSL-lähijunaliikenteen operoinnista uuden kymmenvuotisen sopimuskauden ajaksi.
Euroopan lääkevirasto linjaa Astra Zenecan rokotteesta tänään
Euroopan lääkevirasto EMA:n lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea kokoontuu tänään arvioimaan Astra Zenecan koronarokotteen mahdollista yhteyttä verisuonitukosriskiin. Arvioinnin lopputuloksesta tiedotetaan tänä iltana.
Useat Euroopan maat ovat keskeyttäneet Astra Zenecan koronarokotteen käytön mahdollisen veritulppariskin takia.
Suomi ei ole ainakaan toistaiseksi keskeyttänyt rokotuksia. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea nojaa päätöksissään EMA:n linjauksiin.
Kevään ylioppilaskirjoitukset jatkuvat poikkeusjärjestelyin - tänään kirjoitetaan vieraan kielen lyhyt oppimäärä
Kevään ylioppilaskirjoitukset jatkuvat tänään vieraan kielen lyhyen oppimäärän kirjoituksilla. Torstain kirjoituksissa kielinä ovat englanti, ranska, espanja, saksa, venäjä, italia, portugali, latina ja saame.
Ylioppilaskirjoitukset on tänä keväänä toteutettu poikkeusjärjestelyin koronavirustartuntojen torjumiseksi. Koepäiviä muutettiin siten, että kaksi reaalikoepäivää jaettiin neljäksi koepäiväksi ja matematiikan koepäivä jaettiin kahdeksi koepäiväksi. Kokeita on näin mahdollista järjestää pienemmissä ryhmissä ja suuremmilla turvaväleillä.
Kirjoitukset jatkuvat perjantaina äidinkielen ja kirjallisuuden kirjoitustaidon kokeella suomeksi ja ruotsiksi.
HS-gallup: Perussuomalaiset kasvatti eroa SDP:hen, myös keskustan suosio nousussa
Oppositiopuolue perussuomalaiset on edelleen maan suosituin puolue ja sen ero toisena olevaan pääministeripuolue SDP:hen kasvaa, kertoo Helsingin Sanomien teettämä mielipidemittaus.
Viime kuussa puolueet olivat lähes tasoissa, mutta nyt eroa on PS:n hyväksi prosenttiyksikön verran. Perussuomalaisia äänestäisi nyt 21,5 prosenttia suomalaisista, SDP:tä 20,5 prosenttia.
PS:n lisäksi kannatustaan nosti viime kuusta keskusta, jonka suosio lisääntyi 0,8 prosenttiyksikköä ja on nyt 11,8. Keskustan edellä on oppositiossa vaikuttava kokoomus 16,0 prosentin kannatuksella. Vihreät on lähes ennallaan 9,8 prosentissa.
Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi lähes 2 500 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on suurimmilla puolueilla noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
SAK:n kysely: Joka neljäs työpaikka rajoittaa perusteettomasti työntekijöiden sananvapautta
Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n mukaan joka neljännellä työpaikalla työnantaja on perusteetta rajoittanut työntekijöiden ja luottamushenkilöiden oikeutta kertoa julkisesti näkemyksiään työpaikkaa koskevista asioista.
Keskusjärjestön luottamushenkilökyselyn mukaan yleisimmät tavat rajoittaa työntekijöiden sananvapautta ovat kielto kommentoida työpaikkaan liittyviä asioita sosiaalisessa mediassa tai estää mediahaastattelujen antaminen.
Yritykset pitävät hallituksen koronatoimia sekavina
Kauppakamarien jäsenyritysten mielestä hallituksen koronatoimet eivät ole olleet riittävän ennakoitavia ja selkeitä yrityksen liiketoiminnan näkökulmasta katsottuna.
Kyselyyn vastanneista noin 2 700 yrityksestä valtaosa katsoi, että hallituksen toiminta koronan hoidossa on ollut melko tai erittäin sekavaa. Erittäin selkeänä ja ennakoitavana hallituksen toimintaa piti vain hieman yli 2 prosenttia vastanneista yrityksistä.
Lähes kolmasosa yrityksistä uskoo liikevaihdon kasvavan loppuvuonna.
Yhdysvalloissa Georgian hierontasalonkiampumisista epäilty sai syytteet kahdeksasta murhasta
Yhdysvalloissa Georgian osavaltion tiistaisista ampumisista epäilty mies on saanut syytteet kahdeksasta murhasta. Iskut tapahtuivat osavaltion pääkaupungissa Atlantassa ja sen esikaupunkialueella. Kaikista kolmesta iskusta epäillään valkoihoista 21-vuotiasta miestä.
Poliisin mukaan ampumisissa kuolleista kuusi on aasialaisnaisia. Yhteensä kuolonuhreja hierontasalongeissa tehdyissä iskuissa on kahdeksan.
Cherokeen piirikunnan sheriffin mukaan ampumisten motiivi ei ehkä ole viharikos, mutta sitä ei voida sulkea vielä pois. Epäilty on kertonut viranomaisille olevansa seksiaddikti. Hän on saattanut käydä aiemmin hierontalaitoksissa, joissa hänen epäillään tehneen veriteot. (Lähde: AFP)
Luonnontieteitä on väärinkäytetty perusteluna rasismille
Luonnontieteitä on aiemmin väärinkäytetty perusteluna rasismille, mutta tänä päivänä tiede ei enää tue rasistisia väittämiä. Britannialainen geenitutkija ja kirjailija Adam Rutherford sanoo STT:lle, että genetiikka on osoittanut, että ajatus ihmisroduista ei ole totta.
Rutherford sanoo, että etniseen taustaan liittyvät stereotypiat ovat usein epätosia tai palvelevat vanhoja rasistisia ideologioita.
Pohjois-Korea aikoo viitata kintaalla Yhdysvaltain kontaktipyrkimyksille "vihamielisen politiikan" vuoksi
Pohjois-Korea kertoi torstaina, että maa aikoo jättää huomiotta Yhdysvaltain yritykset ottaa yhteyttä, kertoo Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA.
Uutistoimiston mukaan Pohjois-Korean varaulkoministeri Choe Son-hui sanoi, ettei maiden välillä voi olla dialogia, ellei Yhdysvallat peru vihamielistä Pohjois-Korea-politiikkaansa.
Pohjois-Korea oli pitänyt mykkäkoulua Joe Bidenin presidenttikauden alkuviikkojen aikana. Valtionmedia viittasi Yhdysvaltain uuteen hallintoon ensimmäistä kertaa vasta aiemmin tällä viikolla.
Choen mukaan Yhdysvalloista on kuulunut hallinnonvaihdoksen jälkeen vain "huhuja Pohjois-Korean uhkasta" ja "sokeaa huutelua täydellisestä ydinaseista riisunnasta". (Lähde: AFP)
Rangers teki yhdeksän maalia ja jätti Flyersin nollille - Zibanejad iski toisessa erässä hattutempun ja kolme syöttöpistettä
Jääkiekon NHL:ssä New York Rangers löysi kotijäällään peliinsä aivan uuden vaihteen ja pyöritti vastustaja Philadelphia Flyersin kanveesiin luvuin 9–0. Kaikki maalit syntyivät kahden ensimmäisen erän aikana.
Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli vielä maltillisesti 2–0, mutta toisen erän seitsemään maaliin mahtui yllätyksiä muutenkin kuin lukumäärässä. Rangersin ruotsalaishyökkääjä Mika Zibanejad teki erässä kolme maalia ja syötti toiset kolme.
Rangersin suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko oli jäällä runsaat 14 minuuttia, mutta ei päässyt osalliseksi maalijuhlasta.