Mies karkasi Kylmäkosken vankilasta esiintymällä toisena vankina – tuomittiin sakkoihin

Poikkeuksellista vankilapakoa puidaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona sakkoihin 23-vuotiaan miehen, joka pakeni viime vuoden heinäkuussa Akaassa sijaitsevasta Kylmäkosken vankilasta.

Mies esitti vartijoille olevansa toinen, vapautettavaksi tarkoitettu vanki. Hän muun muassa antoi vartijoille toisen vangin syntymäajan ja kuittasi toisen vangin omaisuusluettelon tämän nimellä. Mies saatiin kiinni pakoa seuranneena päivänä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen vangin karkaamisesta 20 päiväsakkoon, joista koituu sakon minimimäärällä kuudella eurolla maksettavaksi 120 euroa.

Vartijoita vastaan ei nostettu syytteitä

Kahta vankilan vartijaa epäiltiin alkuun virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta syyttäjä jätti syytteet nostamatta. Syyttäjän mukaan vartijoille ei ollut annettu yksityiskohtaisia, kirjallisia ohjeita vapauttamismenettelystä.

Rikoksesta epäiltiin vartijaa, joka toimitti väärän vangin osastolta vankilan vastaanottoon sekä toista vartijaa vastaanotossa.

Syyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen mukaan osastolla ollut vartija oli saanut sisäpuhelimella ilmoituksen, että vapautuvan vangin voi laittaa tulemaan vastaanottoon. Hän meni osaston ovelle ja sanoi, että vapautuva voi lähteä. Ovelle tuli vartijalle ennalta tuntematon vanki, joka vastasi myöntävästi, kun vartija kysyi ”sinäkö vapaudut?”. Vartija oli toiminut laitoksessa useissa eri tehtävissä eikä tiennyt vankien nimiä.

Syyttäjän mukaan myöskään vastaanotossa työskennellyt vartija ei tuntenut vapautettavaa vankia. Vastaanottoon tulleen miehen hän kuitenkin tunsi toisella nimellä. Vartija kysyi, onko mies vaihtanut nimeään, mihin mies vastasi myöntävästi. Kun vartija tarkasti vapautuvan vangin tiedot, niissä entinen sukunimi oli sama kuin se, jonka vartija tiesi vastaanottoon tulleen miehen nimeksi.

Mies myös antoi vapautumassa olleen vangin syntymäajan, muttei muistanut henkilötunnuksen loppuosaa. Vartijan mukaan ei ole kuitenkaan lainkaan harvinaista, että vangit eivät muista henkilötunnustaan.

Vankilanjohtaja: Kirjallisia ohjeita ei ole koskaan ollut

Rikosseuraamuslaitos (Rise) katsoi omassa selvityksessään, että vaikka vartijat toimivat osin huolimattomasti, heidän toimintansa vastasi pääosin vankilassa hyväksyttyä toimintatapaa.

– Aiempi kirjallisten ohjeiden puuttuminen ja virkamiesten (vartijoiden) toiminta aiemman, yleisesti hyväksytyn suullisen toimintamallin mukaan on yhtenä syynä siihen, että väärä vanki on vapautettu -- Vankilassa on käytännössä toimittu pidempään tavalla, joka mahdollisti virheen, Rise sanoi.

Kylmäkosken vankilan johtaja Harri Rämö vahvisti tammikuussa STT:lle, ettei vankien vapauttamisesta ollut koskaan aiemmin tehty kirjallisia ohjeita.

– Vankila on valmistunut vuonna 1993, eikä sellaisia ole koskaan laadittu, koska vangin vapauttaminen on rutiininomainen ja suhteellisen yksinkertainen asia, joka opetetaan kaikille vartijoille ja johon jokainen perehdytetään. Toimenpiteenä se on sellainen, että kirjallisia ohjeita ei ole katsottu tarpeellisiksi, Rämö sanoi tuolloin.

Rämön mukaan myös vangin henkilöllisyyden tarkistaminen on perusasia, joka pitää aina tehdä ja joka opetetaan perustutkinnolla.

– Nyt asiasta on annettu kirjallinen ohje ja muistutus siitä, että henkilöllisyys pitää aina varmistaa ja pyytää esimies paikalle, jos on epävarma.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut