Kohta pääsee huristelemaan kesänopeuksilla – älä kuitenkaan hoppuile vielä renkaiden vaihdon kanssa, lue miten viime vuoden tieliikennelaki vaikuttaa kesä- ja talvirenkaiden käyttöön

Vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä kesänopeuksia on voitu käyttää sään salliessa jo maaliskuun alusta lähtien. Sirpa Repo
Niklas Pelkonen

Niklas Pelkonen

Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa tällä viikolla ympäri Suomen, Väylävirasto kertoo tiedotteessaan.

Ely-keskukset voivat lykätä talviajan alennettujen nopeusrajoitusten poistoa sää- ja keliolosuhteiden mukaan. Tavoitteena on, että koko maassa on palattu kesäkauden nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä.

Kesärajoitusten käyttöönottoa saattavat hidastaa teiden talven aikana kärsimät vauriot.

– Vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä kesänopeuksia on voitu käyttää jo maaliskuun alusta saakka valoisaan aikaan sään ja kelin salliessa, tiedotteessa kerrotaan.

Väylävirasto muistuttaa, että turvallinen ajo voi vielä edellyttää alhaisempia nopeuksia kuin liikennemerkki sallisi. Lisäksi kesärenkaisiin vaihtamista ei kannata vielä kiirehtiä, jos aikoo lähteä pääsiäisenä tien päälle.

Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Tieliikennelaki 2020

Tietoa renkaista

Uusi tieliikennelaki astui voimaan viime vuoden kesäkuussa.

Talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää sitä edellyttää.

Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun ja muulloinkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Moottorikäyttöisen ajoneuvon ja sen perävaunun kesärenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden pitää olla vähintään 1,6 millimetriä (mm). Minimisyvyys koskee myös muita ajoneuvoja kuin autoja ja niiden perävaunuja.

Moottoripyörän ja moottoripyörän perävaunun kesärenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden pitää olla vähintään 1,0 mm.

Lähde: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut