Koronan saaneet rikkoneet eristysmääräystä Kittilässä – poliisi tutkii useita tapauksia

Koronatartunnan saanut määrätään eristykseen. Marko Kauko
Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

Lapin poliisi on käräyttänyt Kittilässä koronatartunnan saaneita, jotka ovat rikkoneet eristysmääräystä.

Poliisi on kirjannut tänä vuonna Kittilässä yhteensä kolme rikosilmoitusta aiheeseen liittyen.

Kahdesta tapauksesta poliisi sai tiedon Kittilän terveyskeskuksesta. Poliisi tiedotti jo 12. maaliskuuta ensimmäisestä tapauksesta, jossa koronapositiivinen henkilö oli rikkonut määräystä menemällä työpaikalleen.

Toisessa tapauksessa koronapositiivinen oli käynyt myymälässä sekä matkustanut toiselle paikkakunnalle. Kolmas rikosilmoitus kirjattiin 22. maaliskuuta. Tässä tapauksessa positiivisen koronatestituloksen saanut työntekijä oli väärentänyt testituloksensa negatiiviseksi ja lähettänyt sen työnantajalleen.

Henkilö oli ehtinyt käydä töissä lääkärin määräämän eristyksen sijaan. Työnantaja oli huomannut todistuksen väärennetyksi ja ilmoitti siitä poliisille.

Poliisi tutkii tapauksia terveydensuojelurikkomuksina ja viimeisintä tapausta lisäksi myös väärennyksenä.

Tapauksista johtuen Kittilässä ja Levillä sijaitsevien yritysten työntekijöitä on joutunut käymään koronatesteissä ja jäämään koronakaranteeniin.

Esitutkinnassa selvitetään mahdolliset tartuntaketjut ja sairastuneet. Lisäksi poliisi selvittää yritysten ja työntekijöiden karanteenista aiheutuneet mahdolliset vahingonkorvausvaatimukset.

Tunturi-Lapin alueelta (Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio) on korona-aikana kirjattu kaikkiaan viisi vastaavanlaista rikosilmoitusta. Kaksi muuta ilmoitusta on tehty keväällä 2020.

Toisessa tapauksessa ei ollut syytä epäillä rikosta, joten tutkinta päätettiin. Toisessa ei ollut tiedossa epäiltyä, jonka vuoksi poliisi keskeytti esitutkinnan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut