Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii kahta murhaa ja kolmea murhan yritystä Turussa – kerrostalossa ammuttiin useita laukauksia aamuyöllä, myös teräasetta käytetty

Turun Pernossa tapahtui lauantaina aamuyöllä kaksi epäiltyä henkirikosta ja kolme epäiltyä henkirikoksen yritystä. Poliisi tutkii tapahtunutta kahtena murhana ja kolmena murhan yrityksenä.

Poliisi sai lauantaina aamuneljän jälkeen ilmoituksen ampumisesta kerrostalossa Paavolankadulla Turun Pernossa. Ensitietojen mukaan paikalla ammuttiin useita laukauksia.

Paikalta löytyi kaksi vainajaa ja yksi vakavasti loukkaantunut ihminen. Poliisi otti epäillyn, noin 30-vuotiaan miehen, kiinni rappukäytävästä.

Tilanteessa käytettiin sekä ampuma-asetta että teräasetta, kertoi päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta STT:lle.

– Tapahtumia on ollut niin kerrostaloasunnossa kuin kerrostalon porraskäytävässä kuin myös talon välittömässä läheisyydessä, Paaer kertoi.

Kyseessä ei Paaerin mukaan ole epäillyn asunto.

Epäiltyä kuultiin ensimmäisessä virallisessa kuulustelussa lauantaina iltapäivällä.

– Hän kertoo nämä teot avoimesti tehneensä, Paaer sanoi.

Lauantain aikana ilmeni myös kaksi lievempää rikosepäilyä tilanteeseen liittyen. Samaa miestä epäillään myös ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta.

Tapahtumiin ei liity muita epäiltyjä.

Asianomistajissa 3 miestä ja 2 naista

Epäillyistä murhan yrityksistä kaksi tuli poliisin tietoon lauantaina tutkinnan edetessä. Poliisin tietojen mukaan näillä kahdella ihmisellä ei ole minkäänlaisia vammoja.

– Tietojen perusteella, mitä poliisi on päivän aikana saanut, voidaan katsoa perustellusti, että henkilöt ovat olleet myös vaarassa joutua henkirikoksen uhriksi, Paaer sanoi.

Suurin osa asianomistajista on Paaerin mukaan kolmissakymmenissä. Heistä kolme on miehiä ja kaksi naisia.

Poliisilla on Paaerin mukaan tiedossa alustava tapahtumakulku sekä vahva näkemys teon motiivista.

Tilanteessa osallisina olleista ainakin osa on tuntenut toisensa entuudestaan.

Murhanimikkeen taustalla "tiettyjä syitä"

Paaer toteaa STT:lle, että tapausta tutkitaan murhana "tietyistä syistä", muttei määrittele niitä tarkemmin. Hän korostaa tutkinnan olevan vasta alkuvaiheessa.

– Nimikkeet voivat tietenkin päivittyä sitä mukaa, kun poliisi saa lisätietoa, Paaer sanoi.

Murhan tunnusmerkistö täyttyy esimerkiksi, jos henkirikos on tehty suunnitelmallisesti eli lakitermein vakaasti harkiten tai esimerkiksi erityisen raa'alla tai julmalla tavalla.

Paaer arvioi, että epäiltyä aiotaan vaatia vangittavaksi todennäköisesti tiistaina. Vangitsemisvaatimus on lain mukaan esitettävä viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamispäivästä.