Uutissuomalainen: Puolustusselonteko voi viivästyä kesäkuun puolelle

Kaikkosen mukaan viivästyksen syynä ovat koronapandemiasta johtuvat kiireet hallituksessa ja eduskunnassa. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Seuraava puolustusselonteko on viivästymässä alkuperäisestä aikataulusta loppukevääseen tai alkukesään, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) Uutissuomalaiselle. Kaikkosen mukaan syynä ovat koronapandemiasta johtuvat kiireet hallituksessa ja eduskunnassa.

Alun perin selonteko piti saada valmiiksi huhtikuun aikana, mutta Kaikkosen mukaan tavoite on nyt antaa se eduskunnalle touko-kesäkuun aikana.

Kaikkosen mukaan mikään asiakysymys ei ole syynä viivästykseen.

Eduskunta saanee puolustusselonteon käsiteltyä viimeistään syksyn aikana. Tarkoitus on, että eduskunta saa ensin käsitellä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.

Nyt valmistuva puolustusselonteko painottuu aiempaa enemmän kyberturvallisuuteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut