Oikeuskansleri: Antero Vartian Compensate-säätiön rahankeräysluvan käsittely on kestänyt kohtuuttoman kauan Poliisihallituksessa – meneillään oleva rikosprosessi ei riitä perusteluksi

Vihreiden entinen kansanedustaja ja yrittäjä Antero Vartia kertoi ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittyvästä Compensate-säätiöstään huhtikuussa 2019. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Oikeuskansleri on antanut ratkaisun vihreiden entisen kansanedustajan Antero Vartian ja Poliisihallituksen kiistasta, joka liittyy Vartian Compensate-säätiön toimintaan.

Säätiö pyrkii torjumaan ilmastonmuutosta vapaaehtoisilla päästöhyvitysmaksuilla, joiden tuotto käytetään esimerkiksi metsityshankkeisiin. Poliisihallitus teki säätiöstä tutkintapyynnön joulukuussa 2019, koska epäilee sen rikkoneen rahankeräyslakia. Poliisi katsoo, että kompensointimaksu on vastikkeeton ja siksi toimintaan tarvitaan rahankeräyslupa.

Tutkintapyynnön jälkeen Vartia teki Poliisihallituksen arpajaishallinnosta kantelun oikeuskanslerille. Kantelussa hän pyysi oikeuskansleria tutkimaan, oliko arpajaishallinto toiminut asianmukaisesti ja hyvän hallintotavan mukaisesti säätiön asioita käsitellessään.

Poliisihallitus ei ymmärtänyt sähköpostia lausuntopyynnöksi

Kantelun mukaan säätiö jätti jo marraskuussa 2018 Poliisihallitukselle sähköpostilla lausuntopyynnön siitä, tarvitaanko toiminnassa rahankeräyslupaa. Noin seitsemän kuukautta myöhemmin, kesäkuussa 2019, Poliisihallitus antoi lausunnon, jonka mukaan rahankeräyslupa tarvitaan.

Poliisihallitus katsoi lausuntopyynnön saapuneen vasta helmikuussa 2019. Lisäksi se vetosi siihen, että päästökompensaatio on uudehko ilmiö, joka vaati syvempää perehtymistä.

Oikeuskansleri oli samaa mieltä siitä, että asia oli monimutkainen ja oikeudellisesti epäselvä. Hänen mukaansa vaikutti kuitenkin siltä, että asian käsittely viivästyi, koska Poliisihallitus ei ollut ymmärtänyt marraskuussa 2018 lähetettyä sähköpostia lausuntopyynnöksi.

– Poliisihallitus oli selvityksessään todennut, että uudehkon ilmiön yhteiskunnallinen laajuus ja moninaisuus edellyttivät asiaan syvempää perehtymistä. Poliisihallitus ei ollut kuitenkaan selvityksessään esittänyt, eikä asiassa ole muutenkaan käynyt ilmi, että siinä olisi tehty tavanomaista enemmän selvitystyötä, oikeuskansleri huomioi.

Näin ollen oikeuskansleri katsoi, että asian käsittely Poliisihallituksessa oli aiheettomasti viivästynyt.

Säätiön nimeämiä asiantuntijoita olisi pitänyt kuulla

Oikeuskanslerin mukaan asian juridinen haastavuus olisi myös puoltanut joidenkin kantelijan nimeämien asiantuntijoiden kuulemista. Samaa mieltä oli asiaan lausunnon antanut sisäministeriö.

Kantelun mukaan säätiö oli toimittanut Poliisihallitukselle listan päästökompensaatioalan, kansainvälisen ilmastopolitiikan, ilmasto-oikeuden ja -sääntelyn sekä hiilimarkkinoiden asiantuntijoista, mutta Poliisihallitus ei ollut kuullut heistä yhtäkään.

– Yhdyn sisäministeriön näkemykseen siitä, että asiassa olisi ollut perusteltua kuulla asiantuntijoita. Vaihtoehtoisesti Poliisihallitus olisi voinut pyytää kantelijaa toimittamaan asiantuntijaselvitystä, oikeuskansleri katsoi.

Sisäministeriö toi kuitenkin myös esille, ettei annetun selvityksen perusteella voida todeta, etteikö Poliisihallitus olisi selvittänyt asiaa asianmukaisesti ja riittävästi. Poliisihallitus kertoi käyneensä asiassa vuoropuhelua vastikkeellisuuden ja kaupankäynnin osalta Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa ja päästöyksiköiden ja vihreän sähkön osalta Energiaviraston kanssa.

"Viranomainen ei voi siirtää päätöstä asian hankaluuden takia"

Poliisihallituksen kesäkuun 2019 lausunnon jälkeen säätiö jätti rahankeräyslupahakemuksen joulukuussa 2019. Oikeuskanslerin mukaan hakemus on kuitenkin edelleen ratkaisematta, koska Poliisihallitus haluaa odottaa rikostutkinnassa olevan asian selviämistä. Asia on parhaillaan syyteharkinnassa.

Oikeuskanslerin mukaan Poliisihallitus on laiminlyönyt hallintolain mukaisen päätöksentekovelvollisuuden asiassa. Hän katsoi, että hakemuksesta olisi pitänyt antaa muutoksenhakukelpoinen päätös kohtuullisessa ajassa. Nyt kantelija on odottanut hakemuksensa käsittelyä kohtuuttoman kauan, oikeuskansleri sanoi.

– Viranomainen ei voi siirtää sille kuuluvaa selvitys- ja päätöksentekovelvollisuutta esimerkiksi sen johdosta, että asia on hankala tai vaikeasti ratkaistava. Mikäli viranomainen katsoo, että luvan hakemisen edellytykset eivät täyty, hakemus on hylättävä tai jätettävä tutkimatta.

Lupahakemuksen saapuminen viivästyi teknisen ongelman takia

Vartia pyysi oikeuskansleria myös tutkimaan, toimiko arpajaishallinto asianmukaisesti ja hyvän hallintotavan mukaisesti tehdessään tutkintapyynnön poliisille, vaikka säätiön rahankeräyslupahakemus oli samaan aikaan vireillä arpajaishallinnossa. Säätiö haki rahankeräyslupaa 5.12.19 ja tutkintapyyntö jätettiin 11.12.19.

Oikeuskanslerin sisäministeriöltä saamassa lausunnossa kerrotaan, ettei rahankeräyslupahakemus vielä ollut saavuttanut Poliisihallituksen arpajaishallintoa silloin, kun tutkintapyyntö tehtiin. Poliisihallituksen mukaan hakemuksen saapumisen viivästymisessä oli kyse tietoteknisestä ongelmasta, jolla ei kuitenkaan ollut merkitystä tutkintailmoituksen jättämiseen. Poliisihallituksen mukaan sillä oli velvollisuus tehdä tutkintapyyntö, kun kuusi kuukautta lausunnon antamisen jälkeen näytti ilmeiseltä, että toimintaa oli jatkettu ilman voimassa olevaa rahankeräyslupaa.

Kantelijan mukaan Poliisihallitus oli tehnyt tutkintapyynnön vain siitä eikä muista alan toimijoista, jotka toimivat ilman rahankeräyslupaa. Oikeuskansleri kuitenkin katsoi, ettei asiassa tullut esille mitään sellaista, minkä perusteella voitaisiin päätyä siihen, että kantelijaa olisi kohdeltu samanlaisessa tilanteessa oleviin toimijoihin nähden eri tavalla.

Päätöksessään oikeuskansleri kehotti Poliisihallitusta kiinnittämään huomiota asioiden viivytyksettömään käsittelyyn ja asianmukaiseen selvittämiseen sekä päätöksen antamiseen hallintolain edellyttämällä tavalla. Muilta osin kantelu ei oikeuskanslerin mukaan antanut aihetta hänen toimenpiteisiinsä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut