Auringonpaiste avaa viikonlopun melkein koko maassa

Ruohikkopalovaara on tällä hetkellä voimassa maan eteläisimmissä osissa. Vaara-alue on Ilmatieteen laitoksen mukaan laajentumassa linjan Kokkola-Savonlinna eteläpuolelle maanantaihin mennessä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Lauantaipäivä on kaunis ja aurinko paistaa melkein koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka. Lämpötilat ovat Etelä- ja Länsi-Suomessa noin 15 astetta tai ylikin. Pohjoisessa on hieman viileämpää.

Maan eteläosassa tuuli puhaltaa idän ja koillisen väliltä, joten rannikollakin voi olla melko korkeita lämpötiloja. Merituulta saattaa kuitenkin viritä Merenkurkun ja Perämeren rannikolla, jossa tuuli voi hönkäistä viileästi.

Sunnuntain sää on lauantain kaltainen.

Ruohikkopalovaara on tällä hetkellä voimassa maan eteläisimmissä osissa. Vaara-alue on Ilmatieteen laitoksen mukaan laajentumassa linjan Kokkola-Savonlinna eteläpuolelle maanantaihin mennessä.

– Tulen kanssa saa olla tarkkana. Jos tuuli yhtään voimistuu ja kuiva sää jatkuu, niin palot saattavat lähteä käsistä pahemmin. Avotulen teko on kielletty niillä alueilla, joilla on ruohikkopalovaroitus, Punkka muistuttaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut