Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alma Media piti pintansa alkuvuoden voimistuneessa koronatilanteessa

Mediakonserni Alma Media teki tammi-maaliskuussa toimitusjohtaja Kai Telanteen mukaan odotettua paremman tuloksen. Haastetta ajankohtaan toi koronavirustilanteen pahentuminen Suomessa ja siitä seurannut markkinatilanteen epävarmuus.

Alma Median oikaistu liikevoitto säilyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä edeltävän vuoden tasolla ja oli 11,1 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto kutistui kuusi prosenttia 58,1 miljoonaan euroon.

Liikevaihdon laskua selittävät toimitusjohtajan mukaan rekrytointiliiketoiminnan liikevaihdon lasku sekä painetun median sisältö- ja mainosmyynnin heikko kehitys.

– Painetun median lasku painoi median liikevaihtoa erityisesti liikkumisrajoitusten vaikuttaessa irtonumeromyyntiin, Telanne sanoo tulostiedotteessa.

Alma Media arvioi, että sen jatkuvien toimintojen liikevaihto ja oikaistu liikevoitto kasvavat tänä vuonna viime vuodesta.