Suuressa osassa maata luvassa huonoa ajokeliä – viileä sää jatkunee ensi viikolle asti, ennustaa Ilmatieteen laitos.

Maan pohjoisosiin sekä keskiseen Suomeen ja Pohjanmaalle on luvassa vesi- ja räntäsadetta. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Hanna Kauppinen / STT

Ajokeli on nyt huono lähes kaikkialla Suomessa, varoittaa Ilmatieteen laitos. Sateita saadaan kaikissa olomuodoissa, valtaosassa maata ne tulevat räntänä ja lumena. Huonon ajokelin varoitus on voimassa myös sunnuntaina.

Parhaillaan maan länsi- ja pohjoisosissa kulkee laajempia sadealueita. Myös Uudenmaan yllä on sadealue, josta sataa jonkin verran lunta. Tämän vuoksi huonon ajokelin varoitus on voimassa myös Uudellamaalla.

Lisäksi Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen maakunnasta aivan Pohjois-Lappiin asti on voimassa huonon ajokelin varoitus.

– Voi olla, että päivän aikana etelässä, Uudellamaalla, lämpötila nousee niin, että sateet tulevat enemmän vetenä ja ovat kuuroluontoisia, päivystävä meteorologi Ville Siiskonen ennustaa.

Lännessä ja pohjoisessakin sateet alkavat heiketä päivän edetessä, mutta ajokeli pysynee huonona.

Pohjanmaan maakunnissa lunta voi kertyä muutaman sentin verran lähivuorokauden aikana ja Lapissa 2–8 senttiä, jos pikkupakkaset säilyvät.

Sunnuntaina idästä lähestyy jälleen sadealue eli luvassa on uusia sateita ainakin maan itäosaan, Kainuuseen ja Lapin itäosaan. Sateen olomuoto lienee luminen.

– Näin ollen meillä on varoitus huomisellekin huonosta ajokelistä noille alueille, Siiskonen mainitsee.

Ensi yönä lämpötila voi laskea Lapissa alimmillaan 1–6 pakkasasteeseen, ja Oulussa pysyttäneen nollan tienoilla.

"Ei poikkeuksellista eikä harvinaista"

Siiskosen mukaan tämänhetkinen säätila on vain muutaman asteen tavanomaista viileämpi pitkän ajan keskiarvoon verrattuna.

– Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista eikä harvinaista, mutta voi tietenkin tuntua merkittävältä muutokselta siihen verrattuna, kun viime viikolla ja alkuviikosta oli vielä niin aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.

Säätyyppi on muuttunut, ja viileämpää ilmamassaa valuu pohjoisesta Suomen alueelle, minkä vuoksi samanlaista säätä on luvassa myös ensi viikolla.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut