Ennätykselliset kartonkitoimitukset ja sellun hinta lähes triplasivat Metsä Groupin voitot alkuvuonna

Konserni arvioi vertailukelpoisen liiketuloksensa paranevan huhti-kesäkuussa alkuvuoden tuloksesta. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Mika-Matti Taskinen / STT

Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos lähes kolminkertaistui tammi-maaliskuussa. Liiketulos oli 174 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 62 miljoonaa.

Konsernin mukaan viime vuonna alkuvuoden tulosta rasittivat Suomen tehtaiden lakot, joilla oli noin 50 miljoonan euron negatiivinen vaikutus. Vuonna 2019 vertailukelpoinen liiketulos oli tammi-maaliskuussa 180 miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli sekin alkuvuonna kasvava. Kassavirta kasvoi noin 150 miljoonaa euroa vuoden takaisesta 1,4 miljardiin euroon.

Pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan tulosta vauhditti viime vuoden lopulta Kiinan markkinoilta alkanut sellun hinnan kasvu sekä viime vuonna voimistuneen kartonkiliiketoiminnan vahvistuminen edelleen.

Mekaanisen metsäteollisuuden kysyntää puolestaan vauhditti Euroopan vilkastunut rakentaminen. Pehmopaperin kysynnässä puolestaan jäätiin viime vuoden tasosta.

– Pehmopaperiliiketoiminnassa ravintola- ja matkailutoiminnan ollessa edelleen vähäistä ja etätyön yleistä ei ammattilaisasiakkaiden tuotekysyntä ollut normaalilla tasolla. Edellisvuoteen verrattuna myös kotitalouksien ostot olivat vähäisempiä, joten pehmopaperin valmistuksen koko kapasiteettia ei voitu hyödyntää, Hämälä kertoo tiedotteessa.

Konserni arvioi vertailukelpoisen liiketuloksensa paranevan huhti-kesäkuussa alkuvuoden tuloksesta.

Kartongin toimitusmäärissä ennätys

Kartonkiliiketoiminnasta vastaavan Metsä Boardin vertailukelpoinen liiketulos vahvistui alkuvuonna noin 89 miljoonaan eurosta viime vuoden 34 miljoonasta. Vaikka vertailukelpoinen tulos kärsi sekin lakoista, oli vuoden alku kartonkimarkkinassa vahva.

– Kysyntätilanne oli erittäin vahva kaikissa tuotteissamme ja kaikilla päämarkkinoillamme. Tammi–maaliskuussa taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden toimitusmäärät olivat ennätyskorkeat, yhteensä 491 000 tonnia, Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo tiedotteessa.

Toimitusmäärien uskotaan yhä kasvavan kuluvalla vuosineljänneksellä. Myös taivekartongin ja valkoisten kraftlainereiden hintojen paikallisissa valuutoissa arvioidaan nousevan.

Suurin metsäteollisuuden investointi Suomeen

Metsä Group teki helmikuussa päätöksen Kemin biotuotetehtaan investoinnista. Investoinnin arvo on 1,6 miljardia euroa, ja tehtaan on määrä valmistua vuoden 2023 jälkipuoliskolla.

Valmistuessaan tehdas valmistaa vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä muita biotuotteita.

Investointi on Suomen metsäteollisuuden historian kaikkien aikojen suurin investointi kotimaahan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut