Mediayhtiö Sanoma kasvatti liikevaihtonsa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 210 miljoonaan euroon, eli kasvua kertyi 12 prosenttia vuoden takaisesta. Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu oli pääasiassa yritysostojen ansiota.
Toisaalta Sanoman alkuvuoden tulos heikkeni hieman, mikä johtui Learningin eli Sanoman oppimateriaaliyksikön tulospudotuksesta. Sanoman mukaan Learning-yksikön tulos laski espanjalaisen oppimateriaalikustantajan Santillanan yritysoston seurauksena.
Sanoman tammi-maaliskuun operatiivinen liiketulos ilman hankintamenojen poistoja laski –10,0 miljoonaan euroon, kun vertailukauden tulos oli –7,8 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Susan Duinhoven kuvailee Sanoman vuoden alkaneen hyvin. Duinhovenin mukaan Learning-yksikön liikevaihto on aina ensimmäisellä vuosineljänneksellä pieni ja tulos tappiollinen kausivaihtelun vuoksi.
– Santillanan oston myötä Learningin vuosittainen kausivaihtelu on entistä voimakkaampaa, sillä Espanjassa liiketoiminta painottuu vielä enemmän kolmannelle vuosineljännekselle kuin muissa toimintamaissamme, Duinhoven sanoo osavuosikatsauksessa.
Sanoman Suomen medialiiketoiminnoissa mainosmyynnin kehitys oli Duinhovenin mukaan melko hyvää verrattuna viime vuoden suhteellisen vahvoihin ensimmäisiin kuukausiin ennen koronapandemian alkua.
– Mainonnan kysynnän ennustettavuus on tällä hetkellä hyvin heikko, mutta arvioimme kysynnän kehittyvän maltillisesti vuoden alkupuoliskolla ja painottuvan enemmän jälkipuoliskolle, Duinhoven sanoo.
Sanoma on STT:n pääomistaja.