Pörssiyhtiö Keskisuomalainen Oyj pyrkii edelleen kasvattamaan liiketoimintaansa. Kasvua haetaan ennen kaikkea yritysostojen kautta, mikäli sopivaa ostettavaa löytyy.
Näin linjasi konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi perjantaina pidetyssä yhtiökokouksessa. Se pidettiin koronan vuoksi ilman osakkeenomistajien läsnäoloa ja kokous videoitiin nettiin.
– Mediatalo Keskisuomalainen jatkaa aktiivista kasvustrategiaa. Sen toteuttaminen käy kuitenkin koko ajan vaikeammaksi, sillä matalan koron maailmassa on entistä vaikeampaa löytää sellaisia ostokohteita, joissa hintataso kohtaa kehityspotentiaalin, Kangaskorpi totesi.
Hänen mukaansa kasvua haetaan myös sisäistä tehokkuutta lisäämällä.
– Meidän kaikkien konsernissa työskentelevien täytyy olla entistä tehokkaampia. Meidän pitää saada entistä enemmän irti itsestämme.

Mediayhtiölle koronavuosi 2020 oli kaksijakoinen. Pandemian levitessä Suomeen mainosmyynti hiljeni ja yrityksen tulovirrat hiipuivat, minkä vuoksi säästöjä haettiin laajalla sopeutusohjelmalla. Vuoden toinen puolisko meni jo paremmin ja tulostakin syntyi.
– Konserni sai koronatukia yhteensä noin miljoonaa euroa. Se auttoi osaltaan, mutta kun palkkakulut ovat yhteensä noin sata miljoonaa euroa, niin siihen nähden tukisumma on pieni.
Osakkeenomistajille kulunut vuosi on ollut hyvä. Keskisuomalaisen osakekurssi on kasvanut pandemian aikana lähes 60 prosenttia.
– Pidän kasvua perusteltuna, Kangaskorpi sanoi.
Viime vuoden liikevoitto jäi alle edellisen vuoden tason, mutta tilikauden tulos oli huikeat 24,3 miljoonaa euroa.
– Se on yhtiön historian korkein yhden vuoden tulos. Se selittyy Alma Mediapartnersin osakkeiden myynnillä Alma Medialle ja hyvällä loppuvuoden tuloksella.
Historiallisen suuri voitto mahdollistaa osakekohtaisen osingon korottamisen 25 sentillä yhteen euroon. Kaikkiaan osinkoihin käytetään reilut kymmenen miljoonaa euroa.
Yhtiökokous päätti maksaa osingot kahdessa erässä. 50 sentin suuruiset osakekohtaiset osingot maksetaan 11.5. ja 29.10.
Yhtiökokous nosti hallituksen palkkioita. Uudet kuukausipalkkiot ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja 3 500 euroa (lisäksi kokouspalkkio 600 euroa), hallituksen varapuheenjohtaja 1 900 euroa (kokouspalkkio 500 euroa) ja hallituksen jäsenet 1 750 euroa (kokouspalkkio 500 euroa).
Yhtiökokous päätti valita hallitukseen uudelleen erovuoroiset jäsenet Pekka Haltian, Vesa-Pekka Kangaskorven ja Kalle Kauton. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Leena Hautsalo ja jäseninä Jaakko Kurikka, Mikko Paananen ja Riitta Vesterinen-Virtanen.