Kotitalousvähennykseen luvassa korotuksia ja kokeiluja – jopa tuhansien eurojen alennus öljylämmityksen korvaamisremontista

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan koronakriisin jälkeen on uusi tilanne, jolloin on myös yritettävä löytää uusia keinoja työllistää ihmisiä. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Tapio Pellinen / STT

Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön ostamisesta sekä öljylämmityksestä luopumisesta tulee ihmisille selvästi edullisempaa joksikin aikaa, mikäli hallitus toteuttaa puoliväliriihen linjauksensa kotitalousvähennyksen muutoksista sellaisinaan.

Riihessä päätettiin, että öljylämmityksen vaihtamista muihin lämmitysmuotoihin tuetaan vähennyksen kautta. Lisäksi syksyn budjettiriihessä tehdään päätös siitä, käynnistetäänkö kaksi vuotta kestävä kokeilu, jossa kotitalousvähennystä korotetaan selvästi muuten kuin remonttityön osalta.

– Kokeilun halutaan kertovan siitä, onko sillä vaikutusta työllistämiseen, että kotitalousvähennystä nostetaan ja tehdään siitä houkuttelevampi. Juuri tällä alalla on aika paljonkin syntynyt aikaisemmin pienyrittäjyyttä ja yrityksiä, jotka myyvät palvelunsa kotitalouksiin, kertoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Hintalapuksi öljylämmityksestä luopumisen tuelle on arvioitu noin 8 miljoonaa euroa vuodessa, ja sitä voisi saada vuosina 2022–2027. Kokeilu taas maksaa selvästi enemmän, vaikka siitä onkin rajattu ulos remonttityöt, joista muodostuu suuri osa kotitalousvähennyksen kuluista. Valtiovarainministeriössä sen on arvioitu maksavan 46 miljoonaa euroa vuodessa eli 92 miljoonaa koko kokeilun aikana, kertoo vero-osaston osastopäällikkö Terhi Järvikare.

Henriksson huomauttaa, että kyseisiin kuluihin ei ole laskettu mukaan niitä mahdollisesti lieventäviä työllisyysvaikutuksia vaan vain se, paljonko vähennys suoraan maksaa valtiolle.

Kokonaisuudessaan kotitalousvähennyksen määräksi on arvioitu 365 miljoonaa euroa viime vuodelta ja 380 miljoonaa tältä vuodelta.

Työllisyysvaikutuksia ei aiemmin löytynyt

Hallituksen pohdintoja kotitalousvähennyksen korotuksista kehuttiin eri etujärjestöissä Veronmaksajain keskusliitosta Rakennusteollisuuteen ja Suomen Yrittäjiin. Kommenteissa vilahtelivat perusteet siitä, että kotitalousvähennys lisäisi työllisyyttä ja kitkisi harmaata taloutta.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ei kuitenkaan löytänyt tammikuussa julkaistussa tutkimuksessaan todisteita siitä, että kotitalousvähennyksen käyttöönotto olisi saanut aikaan kumpaakaan Suomessa ja Ruotsissa. Havaitut hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta vähennys söi runsaasti verotuloja.

– Siksi kotitalousvähennysjärjestelmä ei ole tämänkaltaisen kustannus-hyöty-analyysin perusteella kovinkaan tehokas järjestelmä, tutkimusraportissa sanotaan.

Tutkimuksessa käytetyt aineistot painottuivat vuosiin 2006–2014. Onko siis jotain syytä uskoa, että tästä kokeilusta saataisiin erilaisia tuloksia?

Henrikssonin mukaan nyt eletään eri aikaa ja olosuhteet ovat muuttuneet, ja tutkimuksen ajanjaksolle mahtui muun muassa vuonna 2008 alkanut finanssikriisi.

– Minä uskon, että kannattaa nyt konkreettisella kokeilulla yrittää saada ajantasainen ja ajanmukainen tieto. Ainakin minä olen nähnyt monta pienyrittäjää, jotka saavat elantonsa siitä, että he tekevät työtä ihmisten kodeissa, ja siinä kotitalousvähennys on keskeisessä roolissa, Henriksson sanoo.

– Koronakriisin jälkeen on aivan uusi tilanne, jolloin meidän on myös yritettävä löytää uusia keinoja työllistää ihmisiä ja saada kasvua aikaiseksi. Pitää olla rohkeutta kokeilla erilaisia asioita.

Lämmitysremontti halpenee jopa yli tuhannella eurolla lisää

Öljylämmityksestä luopumisesta sen sijaan tehtiin jo päätös, eli tähän tarkoitukseen ostettujen palveluiden hinnasta saa osan takaisin veroetuna vuosina 2022–2027. Tavoitteena on nopeuttaa Suomen siirtymistä pois öljyllä lämmittämisestä.

Lämmitystapamuutoksissa kotitalousvähennyksen enimmäismäärä kasvaa nykyisestä 2 250 eurosta 3 500 euroon ja korvausprosentti 40:stä 60:een.

Täyden 3 500 euron tuen saa tuloverotuksessa takaisin, jos yritykseltä ostettu lämmitysremontin työ maksaa 6 000 euroa tai enemmän. Tämänhintaisesta remontointipalvelusta tulisi siis itse maksettavaa 2 500 euroa. Edullisemmista remonteista saa takaisin 60 prosenttia sadan euron vuotuisella omavastuulla vähennettynä. Kotitalousvähennystä saa vain työn osuudesta, ei esimerkiksi materiaaleista.

Vähennys on kuitenkin henkilökohtainen, joten esimerkiksi kahden yhdessä asuvan ihmisen taloudessa 12 000 euron remonttityöstä tulisi maksettavaksi vain 5 000 euroa.

Jos kotitalousvähennystä haluaa hyödyntää, se tulee itse ilmoittaa veroilmoituksessaan. Lisäksi kannattaa huomioida, että jos muutostyöhön on saanut esimerkiksi ely-keskusten jakamaa valtionavustusta , siitä ei voi saada myös kotitalousvähennystä, ja toisin päin.

- - - - -

Korjattu aiempaa: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimus julkaistiin tämän vuoden tammikuussa, ei kaksi vuotta sitten.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut