VR:n liiketulos painui tappiolle – korona puri pahasti junamatkustamiseen, erityisesti työmatkustaminen oli vähäistä

Koronapandemia on vaikuttanut erityisesti työmatkaliikenteeseen. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

VR :n liiketulos painui tammi-maaliskuussa lähes 15 miljoonaa euroa tappiolle. Vuosi sitten liikevoitto oli hieman alle 13 miljoonaa euroa. Liikevaihto supistui yli 18 prosenttia vajaaseen 190 miljoonaan euroon.

Syynä liiketuloksen ja -vaihdon heikentymiseen on koronapandemia, joka on vähentänyt junamatkustamista.

– Koronaepidemia on leimannut vahvasti myös yhtiömme alkanutta vuotta. Matkustajaliikenteen matkamäärät jäivät samalle tasolle kuin vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä. Erityisesti työmatkustaminen on ollut vähäistä, minkä vuoksi toimintamme on jatkunut tappiollisena, kertoo toimitusjohtaja Rolf Jansson tiedotteessa.

Vuoden takaiseen verrattuna kaukojunien matkamäärät laskivat 61 prosenttia. VR on joutunut rajoittamaan pandemian vuoksi matkustajamääriä koko maassa.

– Olemme joutuneet vähentämään vuoden alussa markkinaehtoisia junavuorojamme. Seuraamme kuitenkin kysyntää viikkotasolla, ja pystymme palauttamaan vuoroja taas nopeasti liikenteeseen, Jansson sanoo.

Hän kertoo uskovansa, että junamatkustaminen alkaa palautua asteittain kesällä, kun rajoitustoimet helpottavat.

– Toivottavasti pystymme käynnistämään kesällä uudestaan myös Venäjän-liikenteen, joka on ollut keskeytettynä viime vuoden maaliskuusta lähtien.

Rahdin määrä viime vuoden tasolla

Rahdissa kuljetusvolyymit pysyivät tammi-maaliskuussa viime vuoden tasolla. Janssonin mukaan kysyntä kotimaassa on ollut hyvää.

Metsäteollisuuden tuotteista sellu ja sahatavara ovat olleet kasvussa, mutta paperikuljetusten määrä on laskenut viime vuoteen nähden, koska tehtaiden tuotantokapasiteettia on leikattu.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut