Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Urpilainen varoittaa luottamuksen rapautumisesta, jos Suomi kaataa elpymispaketin, vuorotteluvapaalle jääminen on vähentynyt rajusti, tänään juhlitaan äitienpäivää

EU:n elpymispaketin kaatuminen eduskunnassa vaikeuttaisi Suomen asemaa Euroopan unionissa, arvioi EU-komissaari Jutta Urpilainen. Hän vetoaa kansanedustajiin, jotta nämä äänestäisivät ensi viikolla paketin puolesta.

Vaakalaudalla on Urpilaisen mielestä Suomen luotettavan maan maine, jonka menettämisen seurauksia on vaikeaa arvioida etukäteen.

Urpilainen sanoo STT:n haastattelussa vilpitön arvionsa olevan, että paketista on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Eduskunta äänestää keskiviikkona kokonaisuudesta, joka sisältää koronapandemian takia kasatun elpymisvälineen ja seitsemän vuoden budjettikehykset.

Evan kysely: Elpymispaketti jakaa suomalaiset kahteen leiriin

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan kyselyn mukaan suomalaiset jakaantuvat kahteen tasasuureen leiriin suhtautumisessaan EU:n elpymispakettiin. Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia katsoi, että Suomen osallistuminen siihen on maan etujen mukaista. Eri mieltä oli 38 prosenttia vastanneista.

Keskustan kannattajat ovat kielteisimpiä, mutta muiden hallituspuolueiden kannattajat ovat selvällä enemmistöllä paketin puolella.

Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi 2 059 ihmistä maalis-huhtikuun vaihteessa. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vuorotteluvapaalle jääminen on vähentynyt rajusti kymmenessä vuodessa

Vuorotteluvapaalle jääminen on vähentynyt Suomessa merkittävästi kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2010 vuorotteluvapaakorvauksia maksettiin noin 17 000 suomalaiselle, mutta vuonna 2020 enää noin 5 000 suomalaiselle, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan.

Voimakkaammin määrät alkoivat laskea vuoden 2014 jälkeen, jolloin vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin. Tiukennus tarkoitti muun muassa sitä, että vuorotteluvapaalle pääsi vasta 16 vuoden työhistorialla, kun aiemmin työuraedellytys oli 10 vuotta. Vuoden 2016 alusta vuorotteluvapaalle on päässyt enää 20 vuoden työhistorialla.

Eniten vuorotteluvapaalle jäädään asukasmäärään suhteutettuna Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Noin 70 prosenttia vuorottelijoista on naisia.

Kolme ihmistä on kuollut liikenneonnettomuudessa Sastamalassa – törmäyksessä mukana kaksi autoa ja moottoripyörä

Sastamalassa Pirkanmaalla kolme ihmistä on kuollut liikenneonnettomuudessa lauantai-iltana, kertoo Sisä-Suomen poliisi tiedotteessa. Lisäksi kolme ihmistä loukkaantui poliisin mukaan vakavasti.

Porintiellä eli valtatiellä 11:llä tapahtuneessa vakavassa liikenneonnettomuudessa oli osallisina kaksi henkilöautoa ja moottoripyörä. Poliisin mukaan onnettomuuteen liittyi ohitustilanne ja nokkakolari. Kolarissa osallisina olleisiin henkilöautoihin törmäsi vielä moottoripyörä, jonka kuljettaja kuoli törmäyksessä.

Kuolonuhreista kaksi oli poliisin mukaan nuoria miehiä ja yksi keski-ikäinen mies.

Pelastuslaitos sai tiedon onnettomuudesta kuuden aikaan alkuillasta. Tie oli onnettomuuden vuoksi suljettu liikenteeltä noin kuuden tunnin ajan.

Tänään juhlitaan äitienpäivää – kunniamerkkien jako siirtyy tänäkin vuonna

Tänään vietetään äitienpäivää.

Äitien merkkipäivää juhlitaan kansainvälisesti, mutta sen ajankohta vaihtelee maittain. Suomessa äitienpäivää vietetään perinteisesti toukokuun toisena sunnuntaina. Äitienpäivä on virallinen liputuspäivä.

Perinteistä valtakunnallista äitienpäivän juhlaa ei tänään järjestetä. Äitienpäivän kunniamerkkien jako siirtyy koronavirustilanteen vuoksi kuten viime vuonnakin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsee tänä vuonna 29 kasvattajana ansioitunutta äitiä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. Äitienpäivän kunniamerkit jaetaan tänä vuonna 75. kerran.

Eurooppa-päivä juhlistaa Euroopan rauhaa ja yhtenäisyyttä

Tänään vietetään Eurooppa-päivää, joka on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden merkkipäivä.

Eurooppa-päivää on vietetty vuodesta 1986 lähtien. Suomessa päivää on vietetty Euroopan unioniin liittymisestä lähtien eli vuodesta 1995 alkaen.

Eurooppa-päivä on samalla myös Schumanin julistuksen vuosipäivä. Tänä päivänä vuonna 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa 9. toukokuuta Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista, mitä pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.

Sisäministeriö suosittaa Eurooppa-päivänä liputtamista. Tänä vuonna samana päivänä vietetään myös äitienpäivää, joka on virallinen liputuspäivä.

Venäjän historiantulkinnoissa ihannoidaan yhä avoimemmin Neuvostoliittoa, arvioi tutkija

Venäjällä ilmenee historian tulkinnoissa yhä enemmän avointa Neuvostoliiton hyväksyntää ja ihailua, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.

Asiassa on Lassilan mukaan tapahtunut selkeä muutos vuoden 2014 Krimin valtauksen ja sen myötä heikentyneiden Venäjän länsisuhteiden myötä.

Vielä 10 vuotta sitten Venäjä yritti tehdä toisen maailmansodan Voitonpäivästään kansainvälistä käyntikorttiaan ja häivyttää Neuvostoliiton ja sen sodanaikaisen hirmuhallitsijan Josif Stalinin painolastia. Nyt Venäjä on käpertynyt enemmän kuoreensa, eikä tarvetta tällaiseen häivyttämiseen tutkijan mukaan enää ole.

Voitonpäivän juhlistetaan Venäjällä tänään muun muassa Moskovassa pidettävällä paraatilla.

Kymmeniä palestiinalaisia on loukkaantunut Jerusalemin levottomuuksissa

Palestiinalaisten Punaisen puolikuun mukaan kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut Jerusalemin uusissa levottomuuksissa lauantaina.

Uutistoimisto AFP:n Jerusalemissa olevan toimittajan mukaan Israelin mellakkapoliisit olivat käyttäneet kumiluoteja, äänipommeja ja vesitykkejä palestiinalaisia vastaan. Osa palestiinalaisista oli heittänyt poliiseja kohti kiviä.

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa Itä-Jerusalemissa sijaitsevassa Sheikh Jarrahin kaupunginosassa, jossa palestiinalaisperheitä uhkaa häätö. Israelilaiset siirtokuntalaiset ovat yrittäneet saada haltuunsa palestiinalaisten koteja alueella.

Israelilaisten siirtokunnat palestiinalaisalueilla on kansainvälisesti tuomittu laittomina. (Lähde: AFP)

Työväenpuolueen Sadiq Khan jatkaa Lontoon pormestarina – ehdokkaita oli ennätykselliset 20

Britanniassa työväenpuolue Labourin Sadiq Khan jatkaa Lontoon pormestarina. Khan jatkaa toiselle kaudelleen 55,2 prosentin ääniosuudella, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Khan sai torstain vaaleissa hieman yli 1,2 miljoonaa ääntä. Hänen vastaehdokkaansa, konservatiivien Shaun Bailey keräsi noin 978 000 ääntä.

Yhteensä pormestarin paikkaa tavoitteli BBC:n mukaan ennätykselliset 20 ehdokasta. Kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä äänistä ensimmäisellä ääntenlaskukierroksella. Äänestäjät voivat äänestää ykkösehdokkaansa lisäksi toiseksi parhaaksi katsomaansa kandidaattia. Nämä kakkosvalintaäänet ratkaisivat kisan Khanin hyväksi.

Suomen lentopallonaisille EM-karsintavoitto Montenegrosta

Suomen naisten lentopallomaajoukkue voitti myöhään lauantaina EM-karsintaottelunsa kotijoukkue Montenegroa vastaan erin 3–2. Erälukemat olivat Suomelle 24–26, 25–23, 25–17, 22–25, 15–13.

EM-karsintaturnaus pelataan Montenegron Podgoricassa. Voitto oli Suomelle turnauksessa ensimmäinen. Joukkue hävisi aiemman pelinsä lohkon kärkeen rankatulle Slovakialle.

Sunnuntaina Suomi saa vastaansa Kosovon.

Naisten EM-karsinnat pelataan kahtena turnauksena, ja Suomen lohkon toinen osio pelataan Slovakiassa 13.–15. toukokuuta. Lohkon kaksi parasta saa paikan elo-syyskuun EM-kisoihin.