Valtaosin poutaista ja aurinkoista äitienpäivää seuraa epävakaa maanantai, ennen kuin ensi viikko tuo tullessaan kesäisempää lämpöä.
– Maanantai on suuressa osassa maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta harmaa, pilvinen ja epävakainen, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.
Suomen halki kulkee sadealue, ja viileään maahan saapuva lämmin, kostea ilma voi tuoda mukanaan myös sumuista säätä, Tuovinen kertoo.
Lämpötilat vaihtelevat 5–10 asteen paikkeilla. Poikkeuksen voi tehdä eteläisin Suomi, jossa lämpötila voi myöhään iltapäivällä nousta sisämaassa 16–17 asteeseen.
"Kamppailu kesän ja kevään välillä jatkuu"
Tiistaista alkaen suuren osan maata valtaa kesäinen lämpö, ja aurinkoa on luvassa sitä enemmän, mitä pidemmälle viikko etenee. Kahdenkymmenen asteen lämpötiloja on torstaihin asti luvassa suureen osaan maata.
Lämpimintä on tiistaina maan länsiosissa Pirkanmaalla ja Pohjanmaan paikkeilla, jossa mittari voi kivuta 22–23 asteeseen.
Kaikkein lämpimimmät säät osuvat keskiviikon ja torstain tienoille, jolloin Pohjanmaalla ja Oulun seudulla voidaan yltää jopa hellelukemiin, Tuovinen ennustaa
Lapissa jäädään tiistaina ja keskiviikkona 5–15 asteen paikkeilla, mutta torstaina 20 asteen lämpöjä mitataan näillä näkymin ainakin Etelä-Lapissa asti.
Pitkin viikkoa tuulee sen verran navakasti, että maan eteläosissa aivan rannikon tuntumassa on selvästi sisämaata viileämpää.
Perjantaista alkaen Suomeen alkaa virrata kosteampaa ilmaa ja sää kääntyy jälleen epävakaisempaan ja hieman viileämpään suuntaan.
Tuovinen arvioi, että kesäinen lämpö ei tällä erää pysyttele Suomessa ensi viikkoa pidempään.
– Todennäköisempää on, että kesäinen tuulahdus jää ensi viikkoon. Sitten palataan keskimääräiseen ja vaihtelevampaan säätyyppiin, Tuovinen sanoo.
– Luulen, että kamppailu kesän ja kevään välillä jatkuu vielä toukokuun loppupuolella.