Pelastuslaitos: Turvetuotantoalueen paloa Suonenjoella sammutetaan vielä päiviä

Sammutustöissä on 15 pelastuslaitoksen yksikköä sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suonenjoella Isonevan turvatuotantoalueen laajan palon sammutus tulee jatkumaan useita päiviä, arvioi Pohjois-Savon pelastuslaitos. Palo syttyi lauantaina puoliltapäivin.

Paloalueen koko on pelastuslaitoksen mukaan noin 60 hehtaaria. Paloalue on saatu rajattua.

Päivystävän palomestarin Timo Nyholmin mukaan paloalueen kokoa on kuitenkin vaikea arvioida.

– Kunhan tästä päivä valkenee ja savu hellittää, niin saadaan tarkempaa arviota paloalueen laajuudesta.

Sammutustöissä on 15 pelastuslaitoksen yksikköä sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri. Pohjois-Savon pelastuslaitos saa sammutusapua Keski-Suomen sekä Etelä-Savon pelastuslaitoksilta. Myös Puolustusvoimilta on saapumassa paikalle apua, jotta pelastuslaitoksen omaa henkilöstöä saadaan vapautettua lepäämään.

Laajassa palossa syntyi niin runsaasti savua, että se vaikeutti lauantaina palomiesten sammutustyötä.

– Onneksi alkoi vähän satamaan, nyt on luontoäiti sammuttajien puolella ja vähän antaa vettä kaveriksi, palomestari kertoo.

Savuhaittaa voi alueelta kantautua pidemmällekin tuulten mukana, pelastuslaitos varoittaa. Lauantaina palosta levisi savua ainakin Tervon, Pielaveden eteläosien, Vesannon sekä Keiteleen itäosien alueelle.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut