Kryptovaluutta bitcoin kiinnostaa yhä useampaa suomalaissijoittajaa, ilmenee LähiTapiolan teettämästä kyselystä. Yli tuhannesta vastaajasta 14 prosenttia on valmis harkitsemaan sijoittamista tai on jo sijoittanut bitcoiniin. Neljä prosenttia sanoi jo ostaneensa bitcoineja.
Enemmistö ei kuitenkaan lämpene ajatukselle. Vastanneista 79 prosenttia sanoo, ettei ole kryptovaluutoista kiinnostunut.
– Kryptovaluutat ovat nuorten miesten laji. 15–34-vuotiaista kymmenen prosenttia sanoo sijoittavansa bitcoiniin tai muihin kryptovaluuttoihin, kun yli 55-vuotiaista vain noin joka sadas on mukana kryptohuumassa. Miehistä miltei seitsemän prosenttia sijoittaa kryptovaluuttoihin, mikä on kolme kertaa yleisempää kuin naisten keskuudessa, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo tiedotteessa.
Mahdollinen rikollinen toiminta huolettaa etenkin vanhempia ihmisiä
Monet bitcoiniin ja muihin kryptovaluuttoihin kielteisesti suhtautuvat perustelivat kantaansa sijoituskohteen epämääräisyydellä ja sillä, että kryptovaluuttoihin liitetään monesti rikollinen toiminta. Bitcoinia ja muita kryptoja on käytetty rikollisella toiminnalla ansaitun rahan pesemiseen.
– Suomalaisia huoletti yllättävän vähän kryptojen energiankulutus, vaikka se on ollut paljon julkisuudessa esillä. Sen sijaan vastuullisen sijoittamisen toinen näkökulma, eli mahdollinen rikollinen toiminta painoi etenkin vanhimpien ikäluokkien mieltä, Nummiaro totesi.
Bitcoinin kurssikehitys on ollut melkoista vuoristorataa tänä vuonna. Alkuvuonna nähtiin voimakas nousu ja huhtikuun puolivälissä kurssi kävi ennätystasolla yli 64 000 dollarissa. Tiistaina kurssi laski lyhyeksi aikaa alle 30 000 dollarin, kun Kiina ilmoitti uusista rajoituksista bitcoinin paljon energiaa syövään louhintaan. Keskiviikkona kurssi nousi taas yli 34 000 dollarin.
Kantar TNS :n kyselyyn vastasi toukokuun alkupuolella 1 018 ihmistä. Virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kyselyn tekoaikaan bitcoinilla käytiin kauppaa yli 55 000 dollarilla.