Venäjä kertoo hätistelleensä brittien sotalaivaa asein Mustallamerellä, Britannia kiistää

Venäjän puolustusministeriön mukaan välikohtaus sattui lähellä Krimin niemimaata. Venäjä on liittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin itseensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT–AFP

Venäjä kehotti keskiviikkona Britanniaa tutkimaan tarkoin sota-aluksensa liikkeet Mustallamerellä sen jälkeen kun alus oli Venäjän mukaan loukannut Venäjän aluevesiä, ja sitä oli häädetty varoituslaukauksilla.

Venäjä ilmoitti myös kutsuvansa Britannian Venäjän-suurlähettilään puhutteluun asian vuoksi.

Venäjän mukaan brittialus HMS Defender oli noin kolme kilometriä Venäjän aluevesillä Fiolentin niemen rannikolla Krimin niemimaan lähellä. Venäjän puolustusministeriön mukaan sota-alusta oli varoitettu etukäteen aseiden käytön mahdollisuudesta, mutta se ei reagoinut varoitukseen.

Tämän jälkeen venäläinen Suhoi-rynnäkkökone sekä rannikkovartioston alus ampuivat varoituslaukauksia. Tulen avaamisen jälkeen brittialus poistui Venäjän vesiltä, puolustusministeriö kertoi.

Britannian puolustusministeriö kiisti tviitissään varoituslaukaukset. Ministeriön mukaan sen alus oli Ukrainan aluevesillä.

– Pidämme tätä vakavana Britannian provokaationa, joka on vastoin niin kansainvälistä oikeutta kuin Venäjän lakeja, perusteli Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova.

Britannia: Rutiinisiirtymä

Britannian puolustusministerin Ben Wallacen mukaan HMS Defender oli keskiviikkona siirtymässä Odessasta Georgiaan Mustanmeren poikki. Wallcen kuvasi aluksen liikkeitä puhtaasti rutiiniksi.

Aikaisemmin päivällä kansainvälisessä turvallisuuskonferenssissa puhunut Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi olevansa huolissaan siitä, että sotilasliitto Nato keskittää voimiaan Venäjän rajojen lähelle. Putinin mukaan Nato ei ole ollut valmis keskustelemaan Venäjän aloitteista jännitteiden vähentämiseksi.

Ukrainan ulkoministeri Dmitri Kuleba kuvasi Venäjän toimia Mustallamerellä aggressiivisiksi ja provokatiivisiksi. Hänen mukaansa ne muodostavat jatkuvasti vakavan uhan Ukrainalle ja sen liittolaisille.

Venäjä on liittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin itseensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti.

Suhteet syväjäässä

Britannian ja Venäjän diplomaattiset suhteet ovat jo vuosia olleet jäiset. Suhteiden heikkeneminen rajusti alkoi jo vuonna 2006, kun Venäjältä loikannut turvallisuuspalvelu FSB:n upseeri Aleksander Litvinenko myrkytettiin radioaktiivisella poloniumilla Lontoon keskustassa.

Vuonna 2018 Britannian hyväksi työskennellyt venäläinen kaksoisagentti Sergei Skripal ja tämän tytär myrkytettiin Salisburyssä hermomyrkyllä. Skripalit selvisivät murhayrityksestä elossa.

Britannia on myös toistuvasti arvostellut Venäjän toimia niin Syyriassa kuin Ukrainassa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut